Löystyykö naisen alapää seksin takia? Seksuaaliterapeutti kertoo totuudet yleisten seksiuskomusten takaa
Seksiin liittyy monenlaisia uskomuksia, jotka ovat yhä hyvinkin voimissaan.
Moni on saattanut törmätä seksin eri osa-alueisiin liityviin uskomuksiin, kuten seksivälineiden käyttö tekisi tunnottomaksi tai seksin harrastaminen saisi emättimen löystymään. Nämä eivät kuitenkaan pidä paikkaansa.
Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen on kumonnut pölyttyneitä seksiin sekä seksivälineisiin liittyviä yleisiä uskomuksia. Alta voit lukea totuudet ja faktat viiden tällaisen uskomuksen taustalta.
Ensimmäinen uskomus
Seksivälineet addiktoivat ja tekevät tunnottomaksi. Myöhemmin ilman välineitä seksi ei tunnu enää miltään.
Lavikaisen mukaan seksivälineet itsessään eivät addiktoi ja mahdollisen omaa elämää häiritsevän, liiallisen itsetyydytyksen taustalla on aina muita, syvempiä syitä.
”Seksivälineet herkistävät stimuloitavaa aluetta ja saattavat näin jopa lisätä nautintoa myöhemmin esimerkiksi yhdynnässä. Seksivälineen värinä tai imu saattaa turruttaa paikkoja pidempiaikaisessa käytössä, mutta se on hetkellistä ja menee pian ohi”, hän kertoo ja lisää:
”Voit siis käyttää seksivälineitä jatkossakin huoletta.”
Toinen uskomus
Naisilla ensimmäinen yhdyntäkerta sattuu aina, eikä kipua ole mahdollista lieventää.
Seksuaaliterapeutin mukaan on normaalia kokea hieman kipua ensimmäisessä yhdynnässä immenkalvon puhjetessa.
”Immenkalvo on toki voinut puhjeta jo aiemmin, esimerkiksi itsetyydyttäessä tai tamponia käyttäessä. Ensimmäisen kerran ei tarvitse kuitenkaan väistämättä olla kivulias kokemus”, hän sanoo.
Lavikainen muistuttaa huolehtimaan riittävästä liukasteen käytöstä sekä naisen riittävästä kiihottumisesta ennen yhdyntää ja sen aikana.
”Immenkalvon puhkeamisen ohella yleisimmät syyt yhdyntäkivuille ja mahdolliselle verenvuodolle ovat juurikin riittämätön kiihottuneisuus sekä liian vähäinen määrä liukastetta”, hän selittää.
Kolmas uskomus
Seksielämämme on hyvää eikä orgasmin saamisessa ole ollut ongelmia, joten emme tarvitse seksivälineitä.
Lavikainen sanoo, että useimmiten miehet kykenevät saamaan orgasmin ilman seksivälineitä, eivätkä siinä mielessä varsinaisesti tarvitsekaan välineitä. Seksivälineistä voi olla kuitenkin paljon muutakin iloa kuin apu orgasmiin ja ne voivat toimia nautinnon välineinä seksin aikana.
”Erilaisilla seksivälineillä voi tuoda piristystä rutiineihin ja ne voivat esimerkiksi pitkittää nautintoa esileikin ja tai itse yhdynnän aikana”, seksuaaliterapeutti kertoo.
”Seksivälineiden avulla on myös mahdollista tutustua paremmin omaan sekä kumppanin seksuaalisuuteen ja löytää jopa täysin uusia tapoja nauttia seksistä”, hän jatkaa.
Neljäs uskomus
Orgasmin saaminen on hyvä mittari seksin nautinnollisuudelle.
Lavikaisen mukaan seksi voi parhaimmillaan tuottaa useita nautinnollisia huippuja ilman, että yksikään niistä on välttämättä orgasmi
”Orgasmin käsitystä olisi siis tärkeää laajentaa mielen orgasmeihin, joita saa matkan varrella esimerkiksi kehon tuntemuksista tai vaikkapa yhteydestä kumppanin kanssa. Seksistä voi olla helpompi nauttia, kun paine orgasmin saamisesta vähenee”, hän sanoo.
Viides uskomus
Naisen alapää löystyy mitä enemmän ja useamman kumppanin kanssa harrastaa seksiä.
Lavikainen kertoo, että normaali yhdyntä ei aiheuta pysyvää venymistä.
”Kiihottuneessa tilassa vagina joustaa ja venyy, mutta palautuu takaisin lähtöpisteeseen seksin jälkeen”, hän toteaa.
Seksuaaliterapeutin mukaan emätin voi löystyä synnytysten seurauksena tai ihmisen ikääntyessä, mutta tähänkin voin vaikuttaa treenaamalla lantiopohjanlihaksia säännöllisesti.
”Itse yhdyntä tai seksikumppaneiden määrä ei siis vaikuta alapään löystymiseen millään tavalla”, Lavikainen päättää.
LUE MYÖS:
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Myöhästytkö jatkuvasti? Tausta voi juontaa juurensa lapsuuteen
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 9 hyvin pientä tapaa, jotka tuovat mielenrauhaa ja selkeyttä hektiseenkin arkeen
- Haaveiletko vauvasta? Vastaa ensin näihin kahdeksaan kysymykseen rehellisesti
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- Jos nämä löytyvät miehen autosta, tiedät olevasi hyvän tyypin kyydissä
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia