Lemmikkikani halusi omistajansa kanssa kylpyyn – lyhyt video ihastuttaa
Lyhyttä videota on katsottu miljoonia kertoja muutamassa päivässä.
Rentouttava kylpy tekee välillä terää ja pieni Tokki-lemmikkikanikin olisi halunnut päästä nauttimaan kylvystä yhdessä omistajansa Erica Lillardin kanssa. Kanit pesevät itse itsensä, joten kylpy ei ollut sille tarpeen, mutta Tokki yritti silti sinnikkäästi päästä ammeeseen. Lillard kuvasi Tokkin puuhista lyhyen videon, jonka hän julkaisi Twitterissä ja siitä on sittemmin tullut viraalihitti. ”Julkaisin videon, koska ajattelin sen olevan hassua, että Tokki koetti päästä kylpyyn, vaikka kanien ei pitäisi ottaa tuollaisia kylpyjä ja on villiä, miten isoksi video on paisunut”, Lillard sanoi BuzzFeedille. ”Minusta se on niin siistiä, että niin monet ihmiset ovat nähneet videon”, hän lisäsi. Video on saanut paljon ihastelua osakseen somessa ja BuzzFeedin mukaan monet ovat myös kyselleet, miksi Lillard ei päästänyt kania kylpyyn. ”Niiden ei pitäisi ottaa tuollaisia kunnon kylpyjä, koska ne voivat joutua shokkiin. Ne pesevät itsensä, kuten kissatkin”, omistaja kertoi. Athensin kaupungissa Georgiassa asuva Lillard oli videon kuvaamisen aikoihin omistanut Tokkin vasta vajaat pari viikkoa. ”Se on mukavin pieni heppu ja haluaa aina juoksennella ympäriinsä”, Lillard kuvaili lemmikkiään. Lillard kutsuu kaniaan Tokkiksi, mutta alun perin se sai nimen Oskar. ”Koska se on niin pieni, eläinlääkäri ei pysty varmistamaan sen sukupuolta”, hän sanoi BuzzFeedille. Tokkille on avattu oma Instagram-sivu, minkä kautta voit seurata suloisen kanin touhuja. Alta voit katsoa Tokkista kuvatun suloisen viraalivideon. Lähde: BuzzFeedLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jos nämä 14 asiaa tuntuvat raskailta nyt, uusi vuosi voi tuoda mukanaan toivotun muutoksen
- Moni vanhempi mokaa tässä – nämä 5 asiaa olisi parempi jättää sanomatta
- Nainen rakastaa miestään aidosti, jos hän kuvailee häntä näillä 11 sanalla
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon
- Helpotus kuukautiskipuihin voi löytyä vitamiinien joukosta
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä

