Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
Sitruuna on herkullisen makunsa lisäksi myös erinomainen terveystuote!
Haljenneet ja kuivat kantapäät ovat ikävä ongelma – erityisesti talvisin. Ei ole kuitenkaan syytä huoleen, sillä on olemassa keino, jolla saat kantapääsi voimaan paremmin kuin koskaan. Tämä luonnollinen tuote on myös huomattavasti halvempi kuin kalliit kosmetiikkaliikkeissä myytävät voiteet. Saatat nyt ajatella jotain kummallisia aineita, mutta kyseessä on niinkin arkipäiväinen hedelmä kuin sitruuna; sinun tulee vain irroittaa sitruunankuori ja asettaa ne kantapäidesi päälle yöksi.Miksi sitruuna?
Sitruuna sisältää paljon sitruunahappoa, jolla on kosteuttava ja uusien solujen kasvamista stimuloiva efekti. Kantapäidesi pinnalla näkyvät ihosolut ovat kuolleita ja uudet ihosolut syntyvät ihosi alla, jonka jälkeen ne joutuvat kulkemaan useiden kerrosten läpi, päästäkseen pinnalle. Jalkasi myös kasvattavat kantapäihin kuolleen ihokerroksen, joka suojaa sinua kävelyn, juoksun tai muiden urheilusuoritusten aikana. Sitruunankuori on tässä tilanteessa mainio valinta, sillä se auttaa sinua pääsemään eroon kuolleista soluista ja samalla se stimuloi uusien solujen kasvua. Ei ole siis ihme, että sitruunahappoa käytetään useissa kosmetiikkatuotteissa.Toimi näin:
Leikkaa sitruuna puoliksi ja purista mehut pois. Aseta molemmat sitruunan puolikkaat kantapäidesi päälle ja pue yllesi puhtaat sukat. Tämän jälkeen voit mennä hyvillä mielin nukkumaan ja herätä aamulla pehmeiden ja hyvinvoivien kantapäiden kanssa. Toista sama prosessi niin usein kuin haluat ja voit käyttää samaa sitruunankuorta muutaman kerran peräkkäin. Samalla on hyvä myös pitää mielessä, että sitruunankuori vähentää tulehduksia ja lievittää kipua. Lisäksi se puhdistaa ihoasi, ehkäisee aknea ja jopa ryppyjen muodostumista. Älä siis epäröi ostaa sitruunoita vaikka hieman reilumminkin, mikäli näet kaupassa hyvän tarjouksen!LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että raha uhkaa parisuhdetta – yksikin riittää huoleen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Äidiksi tuleminen toi mukanaan tunteen, josta puhutaan valitettavan vähän
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Huomaamaton mutta yleinen vaara meikkipussissa – näin vältät sen
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Selvitä, onko suhteessanne kyse tosirakkaudesta – nämä 12 asiaa kertovat vastauksen
- Alushousuilla on yllättävän lyhyt käyttöikä – nyt on hyvä hetki tarkistaa omat
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Pelkkä liikunta ei kumoa istumisen haittoja – tässä kriittinen raja, joka lisää kuolemanriskiä
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Kannattaako lemmikkiä päästää viereen nukkumaan? Yksi seikka ratkaisee yllättävän paljon