Jalkoja ei tarvitse pitää kylmässä vedessä onneksi kovin kauan.

Tähän aikaan vuodesta flunssa onnistuu kellistämään monet vuoteeseen sairastamaan, mutta onneksi on olemassa erilaisia tapoja ja niksejä, joiden avulla voi koettaa pitää flunssan loitolla ja oman vastustuskyvyn iskussa.

Yksi tällainen tapa sisältää jäävettä. Herkkusuu on kertonut venäläislääkäri Sergej Bubnovskyn niksistä, jossa jalat upotetaan joka ilta jääveteen 10-15 sekunnin ajaksi, minkä pitäisi lääkärin mukaan auttaa pitämään vastustuskyky vahvana ja flunssat kaukana.

Herkkusuun mukaan jalat pitäisi upottaa joka neljäs tunti veteen, jos vastustuskyky on todella huonossa kunnossa. Tavallisesti upottaminen kerran illassa kuitenkin riittää.

Esimerkiksi uimahalleissa on kylmäaltaita, joiden tarkoitus on tehostaa verenkiertoa ja vastustuskykyä. Herkkusuun mukaan tämän myötä jalkojen upottaminen jääveteen ei kuulostaa yhtään hassummalta idealta.

Herkkusuu kertoo myös, että Virginian yliopistossa on tehty tutkimus, jonka mukaan jäävesi auttaa kehoa tuottamaan hormonia, joka parantaa vastustuskyvyn toimintaa. Tutkimuksissa on osoitettu myös, että avantouinti 1-2 kertaa viikossa vähentää masennukseen sairastumisen riskiä.

Lähde: Herkkusuu / Newsner

Kommentit

Kommenttia