Kysely selvitti: Tässä iässä ihmisillä on vähiten hauskaa elämässään
Yksi kymmenestä ei löytänyt mitään nautinnollista tyypillisestä viikostaan.
Arjen rutiinit ja vastuut voivat saada elämän tuntumaan tasapaksulta ja tylsältä. Tuore kysely onkin paljastanut, että ihmisillä on vähiten hauskaa 45-vuotiaana, kertoo The Independent.
Kyselyssä selvisi, että nuorempana oleminen oli nautinollisempaa, koska ei ollut vastuuta ja oli enemmän energiaa. Kyselyyn osallistui 2 000 brittiä ja heistä yli puolet totesikin, että päivittäisestä elämästä nauttiminen muuttui iän myötä vaikeammaksi.
Lähes yksi kymmenestä vastaajasta kertoi, ettei löytänyt mitään nautinnollisesta tyypillisestä viikostaan, koska heillä ei ollut varaa, energiaa tai eivät tienneet miten pitää hauskaa. Cineworldin teettämässä kyselyssä kolme viidestä osallistujasta toivoikin, että löytäisi uudelleen nuorekkaan käsityksen hauskanpidosta.
”Me aikuiset helposti juutumme elämän arkisiin puoliin ja unohdamme ottaa aikaa hauskanpidolle”, psykoanalyytikko ja The McKeown Clinicin omistaja Steve McKeown sanoi.
83 prosenttia osallistujista kertoi, että heillä on hauskempaa nuorempien kanssa kuin aikuisten seurassa. Yksi neljäsosa myös totesi ajattelevansa, että laatuajan vietto perheen kanssa auttaisi heitä pitämään enemmän hauskaa.
”Ajanvietto yhdessä perheenä on mainio tapa tuoda lapsenomaista hauskuutta takaisin elämään ja sillä on psykologisia hyötyjä, joihin lukeutuu stressin vähentyminen ja onnellisuuden lisääntyminen”, McKeown huomautti.
Lähde: The Independent
LUE MYÖS:
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää