Kylvystä kasvomaskiin: 8 nerokasta tapaa hyödyntää teepusseja
Teepusseja voi käyttää monella muullakin tavalla kuin mihin nimi viittaa, eli teen valmistukseen.
Teetä löytyy lähes jokaisen kaapista, mutta teepusseja ei välttämättä tule ajatelleeksi hyödyntää muuten kuin kupilliseen kuumaa juomaa. Teestä on kuitenkin moneksi, ja koska teemakuja on niin monenlaisia, on sen käyttöön lähes loputtomasti vaihtoehtoja, kertoo Real Simple.
Alta löydät kahdeksan nerokasta tapaa käyttää teepusseja – muutenkin kuin teen valmistukseen.
Tee sokerisiirappia
Anna lisämakua leipomuksille tai kotitekoisille drinkeille käyttämällä teestä tehtyä sokerisirappia. Aloita valmistamalla teetä kupillisessa vettä tavalliseen tapaan. Ota teepussi pois ja sulata sekaan saman verran sokeria. Real Simplen mukaan siirapin voi sekoittaa jääkahviin, teehen, drinkkeihin tai käyttää leivonnaisten seassa tai päällä.
Mausta alkoholia
Sen sijaan, että hankkiset maustettua alkoholia, voit tehdä sellaista itse. Liota teepussia 15 minuutin ajan pienessä lasipurkissa, jossa on mieleistäsi väkevää alkoholia. Real Simplen mukaan muuta ei vaadita ja teestä liukenee makua alkoholiin. Jos haluat lisää makua, käytä enemmän teetä sen sijaan, että antaisit saman teepussin olla nesteessä kauemmin, koska siitä voi tulla silloin kitkerää.
Makua kananmuniin
Saat keitettyihin kananmuniin yrttisen maun, kun liotat niitä yön yli teessä. Valmista keittämällä kananmunat vedessä mieluisalla tavalla, riko sitten kuorta tai kuori munat kokonaan ja anna olla teen seassa 12 tuntia.
Rentoudu teekasvonaamion kera
Real Simple kehottaa liottamaan kaksi pussia maustamatonta vihreää teetä lämpimässä vedessä ja laittamaan ne sitten suljettujen silmien päälle. Vihreän teen kofeiini laskee silmiä ympäröivän herkän ihon turvotusta ja antioksidantit virkistävät ihoa.
Rentoudu kylvyssä
Yrttitee on loppujen lopuksi yhdistelmä aromaattisia, kuivattuja yrttejä, tuoreita kukkia, mausteita ja muita ainesosia. Ne sekä maistuvat että tuoksuvat mahtavalta. Tee itsellesi lämmin vaahtokylpy ja lisää veden sekaan kaksi yrttiteepussia, joten saat kylvystä entistä hemmottelevamman.
Maalaa teellä
Ennen kuin ostat uudet taiteiluvälineet, harkitse käyttäväsi sitä, mitä kotoa jo löytyy – teetä. Real Simple ohjeistaa täyttämään kaksi pientä kulhoa kiehuvalla vedellä ja liottamaan vedessä erilaisia teemakuja useiden minuuttien ajan. Vaihtele liotusaikoja saadaksesi tummempia ja vaaleampia värejä. Vesiväripensselit toimivat parhaiten tämän tekniikan kanssa, mutta voit päästää luovuutesi valloileen myös sienellä (sponge, ei ruokasieni), käyttäen perunaleimasimia tai mitä tahansa välineitä, jotka sopivat mielialaasi.
Tee kylmäuutettua teetä
Jätä jäätee kauppaan ja tee sitä itse! Ota juomapullo, täytä se vedellä ja laita sekaan teepussi. Laita pullo kiinni niin, että teepussin naru on helposti saatavilla. Anna olla yön yli jääkaapissa, ota teepussi pois ja nauti!
Käytä kompostissa
Olipa sinulla komposti kotona tai sellainen yhteiskäytössä, muista laittaa sekaan käytetyt teenlehdet ja teepussit. Real Simplen mukaan jotkut teepussit ovat kompostoitavia sellaisenaan, kun taas toiset pitää leikata auki ja levittää muun kompostoitavan sekaan ja hävittää pussi toisella tapaa.
Lähde: Real Simple
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää