Kutinaa ja paukamia: Näin hoidat kesän takuuvarmojen seuralaisten aiheuttamia iho-oireita
Moni ottaa kesän ilolla vastaan, mutta samaa ei voi sanoa kesän mukana tulevista seuralaisista: erilaisista hyönteisistä.
Hyönteiset kuuluvat kesään aivan kuin aurinkoiset päivät, mansikat ja kukkiva luontokin. Etenkin pölyttävät hyönteiset ovat tärkeitä, sillä ilman niitä maailman ruokatuotanto olisi isoissa vaikeuksissa.
Vaikka hyönteiset ovat tärkeitä, saavat ne monet näkemään punaista – kirjaimellisestikin. Hyönteisten pistot ja puremat voivat aiheuttaa monenlaisia iho-oireita, joihin lukeutuu punoitus.
Hyönteisten pistot ja puremat voivat aiheuttaa myös jopa allergisen reaktion. Allergia-, iho- ja astmaliiton mukaan Suomessa yleisimmät allergiaa aiheuttavat lentävät hyönteiset ovat hyttyset, joiden pistoille herkistyvät lähes kaikki.
Noin kymmenen prosenttia saa voimakkaampia allergiaoireita hyttysten pistoksista. Pistiäisallergisia (ampiainen, mehiläinen ja kimalainen) väestöstä on puolestaan noin 2 prosenttia.
Sen sijaan mäkäräiset, polttiaiset ja hirvikärpäset eivät yleensä aiheuta allergiaa ja paarman puremakin vain harvoin.
Lieviin oireisiin helpotusta kotioloissa
Allergia-, iho- ja astmaliiton mukaan suurin osa ihmisistä reagoi hyönteisten pistoihin ja puremiin lievästi. Useimpien hyönteisten pistoista ja puremista tulee yleensä paikallista punoitusta ja turvotusta, kutinaa ja paukamia.
”Kutinan lievittämiseen voi kokeilla hydrokortisonivoidetta tai paikallisesti käytettävää antihistamiinia. Käteviä ovat esimerkiksi apteekista saatavat antihistamiinipuikot”, Allergia-, iho- ja astmaliiton asiantuntija Katariina Ijäs kertoo.
Antihistamiinia voi ottaa myös ennakoiden. Jos tietää menevänsä paikkaan, missä on paljon hyönteisiä, antihistamiini kannattaa ottaa ennen lähtöä.
”Turvotusta voi puolestaan lievittää pitämällä jotakin viileää pistokohtaa vasten, esimerkiksi kylmällä vedellä kasteltua pyyhettä tai kylmäpakkausta. Jos pistoskohdat ovat kovin kipeitä niin kipulääke voi helpottaa kipua”, Ijäs neuvoo.
Lääkäriin on mentävä, jos oireet eivät helpota kotikonstein tai iho-oireet leviävät itsehoidosta huolimatta tai pistokohdat tulehtuvat.
Vakavissa oireissa mentävä lääkäriin
Allergia-, iho- ja astmaliiton mukaan hyttysallergia ilmenee kahdella tavalla. Heti piston jälkeen pistokohtaan ilmestyy nokkospaukama, joka häviää muutamassa tunnissa, ja kohtaan voi syntyä myös parin tunnin kuluttua kutiseva näppy, joka voi kestää useita päiviä.
Paarman pistot aiheuttavat tyypillisesti laajan, turvonneen paukaman, jonka keskellä on vetistävä näppylä. Pistiäisallergiassa puolestaan turvotusta ja nokkospaukamia tulee pistokohdan ympärille ja myös kohdan ulkopuolelle, usein laajoille alueille.
”Ennaltaehkäisevästi otettu antihistamiini auttaa helpottamaan allergiaoireita pienentämällä pistospaukaman kokoa ja vähentämällä kutinaa”, Ijäs sanoo.
”Antihistamiineja on hyvä käyttää 2-3 päivän ajan hyönteisen piston tai pureman jälkeen. Myös kortisonivoide ja antihistamiinipuikko tuovat helpotusta oireisiin”, hän lisää.
Voimakas turvotus ja iho-oireet sekä oireiden voimakas leviäminen kauas pistopaikasta viittaavat vakavaan hyönteisallergiaan. Samoin hengenahdistus, verenpaineen lasku, nielun tai kaulan turvotus, ja tällöin on mentävä heti lääkäriin.
Allergiselle pisto voi olla hengenvaarallinen
Vakavassa pistiäisallergiassa on anafylaksian riski, Allergia-, iho- ja astmaliitto muistuttaa. Anafylaksia on vakava yliherkkyysreaktio, joka alkaa äkillisesti, etenee nopeasti ja aiheuttaa oireita samanaikaisesti useassa eri elimessä.
Oireita voi ilmetä esimerikiksi ihossa, hengityselimissä, verenkierrossa ja sydämessä sekä nielussa. Anafylaksia etenee muutamassa minuutissa ja on hengenvaarallinen.
Anafylaksian ensihoitona käytetään adrenaliinia, joka pitää antaa heti oireiden ilmaantuessa. Yleensä anafylaksiariskisellä on mukanaan lääkärin määräämät omat helppokäyttöiset adrenaliini-injektorit.
”Anafylaksiassa tärkein hoito on mahdollisimman nopeasti pistetty adrenaliini-injektio. Tämän jälkeen on aina soitettava hätäkeskukseen (112)”, Ijäs painottaa.
Vaikka hyönteiset ärsyttävät ja kenties pelottavat, on syytä muistaa, ettei pölyttäjiä saa hävittää tai hätistää alueeltaan, vaan pölyttäjien suojelun on tärkeää. Kerroimme myös aiemmin, miten voit tehdä pihastasi pölyttäjäystävällisen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi