Kuntoile aamun sijaan myöhemmin päivän aikana – muistisi kiittää
Kuntoilemalla myöhemmin voit muistaa paremmin päivän aikana oppimiasi asioita.
Moni asia puhuu aamulla kuntoilun puolesta: aineenvaihdunta käynnistyy, se valmistaa suoriutumaan kunnialla edessä olevasta päivästä ja aamutreenin jättää epätodennäköisemmin väliin – pitkän työpäivän jälkeen sohva kun voi helposti olla juoksumattoa kutsuvampi. Tutkimuksen mukaan myöhemmin päivällä tehtävässä kuntoilussa on kuitenkin omat etunsa. Women’s Healthin mukaan tutkijat selvittävät, että kuntoilemalla neljä tuntia sen jälkeen, kun on oppinut jotain, jää opittu asia paremmin mieleen. Current Biology -journalissa julkaistua tutkimusta varten 72 ihmistä pyydettiin tekemään muistiin liittyviä tehtäviä noin 40 minuutin ajan. Tämän jälkeen osa osallistujista teki kuntopyörällä 45 minuutin HIIT-treenin, kun taas osa teki sen neljä tuntia myöhemmin ja osa ei ollenkaan. Kun tutkijat tapasivat osallistujat uudelleen kaksi päivää myöhemmin, muistivat neljä tuntia muistitehtävien jälkeen kuntoilleet paremmin oppimansa asiat kuin muut ryhmät. Tutkijat eivät ole varmoja, miksi myöhempi kuntoilu vaikutti tällä tavoin, mutta tulivat kuitenkin lopputulokseen, että sopivasti aikataulutettu kuntoilu voi parantaa pitkäaikaista muistia. Eli jos sinun täytyy painaa mieleesi jotain, jonka opit heti lounaan jälkeen, lähde vaikkapa lenkille kello 17 aikaan. Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
- Äiti opettaa tyttärelleen nämä 10 asiaa, jotta tämä ei koskaan hyväksyisi huonoa kohtelua
- Mitä millainenkin kosketus tarkoittaa? Näin tulkitset miehen eleitä
- Miehetkin juoruavat kavereilleen – olisitko arvannut, mistä he puhuvat yleisimmin?
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi