Kun katsot toista silmiin, saat selville nämä viisi mielenkiintoista asiaa
Kehonkieleen liittyviä tutkimuksia on tehty jo paljon, joista yksi mielenkiintoisimmista liittyy toisen silmiin katsomiseen.
On suorastaan hämmästyttävää, mitä kaikkea katsekontakti voikaan kertoa. Sillä voi selvittää jotain kohteen persoonallisuudesta ja jopa sen mitä hän ajattelee. Kun seuraavan kerran pääset katsomaan toista suoraan silmiin, katso tästä alta mitä kaikkea voit hänestä selvittää sen perusteella.
1. Jos hän kiinnostaa sinua seksuaalisesti
Suoraan silmiin katsominen voi aiheuttaa kiihottumisreaktion. Sen tulkinta riippuu tietysti siitä, ketkä toisiaan katsovat silmiin ja mitkä ovat sen hetken olosuhteet.
Tuntemattoman tuijottaminen voi tuntua uhkana ja herättää pelkoa. Mutta potentiaalisen seksikumppanin katse voi aiheuttaa kiihottumisen, joka voi näyttää kutsuna harrastaa seksiä tai kiinnostuksen merkkinä.
2. Onko hymy todellinen vai ei
Psykologi Paul Ekman on osannut erottaa hymyn, joka on aito ja onnellinen hymy. Tekohymyä käytetään mm. silloin, jos teeskennellään onnellista tai peitetään muita tunteita. Kun hymyilee aidosti, niin esimerkiksi silmät kaventuvat ja ulkokulmiin tulee viiruja.
3. Onko hän kiinnostunut sinusta
Kun olemme kiinnostuneita jostakin ihmisestä, pupillit laajenevat. Jotkut tutkimukset ovat jopa osoittaneet, että miehet pitävät naisista, joilla on normaalia suuremmat pupillit.
4. Jos hän on rakastunut sinuun
Tutkimuksessa liittyen rakkauteen ja vetovoimaan on todettu, että kun tuijotetaan toista silmiin, se ennustaa hyvin rakastumista. Se on erittäin tärkeä osa treffailuvaihetta.
Jos on jo pariskunta ja jatketaan katsekontaktin pitämistä, tarkoittaa se kiintymyksen, intohimon ja rakkauden läsnäoloa.
5. Valehteleeko hän
Kaikki olettavat, että valehtelija ei katso suoraan silmiin, mutta tutkimukset viittaavat siihen, että valehtelija pitää enemmän katsekontaktia kuin totuuden kertoja. Selitys on se, että valehtelija yrittää tehdä jotain ylimääräistä saadakseen kohteensa vakuuttuneeksi totuudenmukaisuudestaan, ja katsekontakti on silloin jo vähän liioittelua, jotta näyttäisi kertovan totuuden, vaikka oikeasti valehtelee.
Lähde: Yourtango
LUE MYÖS:
- Mitä miehet sanovat vs. mitä he oikeasti tarkoittavat
- Äiti opettaa tyttärelleen nämä 10 asiaa, jotta tämä ei koskaan hyväksyisi huonoa kohtelua
- Mitä millainenkin kosketus tarkoittaa? Näin tulkitset miehen eleitä
- Miehetkin juoruavat kavereilleen – olisitko arvannut, mistä he puhuvat yleisimmin?
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi