Kun arkiset tilanteet aiheuttavat aivoissa pyörremyrskyn – nämä 6 asiaa vain ahdistuksesta kärsivät ymmärtävät!
Ahdistuksesta kärsivällä ihmisellä paniikkikohtaus voi tulla aivan yllättäen ilman sen suurempaa varoitusta.
Jos kärsit tai olet kärsinyt ahdistuksesta, pystyt varmasti samaistumaan näihin seuraaviin jopa elämän normaaleihin tilanteisiin. Ne ovat vain sinulle olleet ahdistavia asioita ja vaativat ponnistelua niistä selvitäksesi.
1. ”Meidän pitää puhua” – fraasi saa aivosi kierroksille
Kun puolisosi tai pomosi sanoo sinulle, että meidän pitää puhua myöhemmin vielä tänään, koska ei nyt ehdi, haluaisit tivata sen asian tyypistä ulos heti! Koska nyt asia pyörii sinun mielessäsi koko päivän ja häiritsee elämääsi ja saa sinut ajattelemaan pahinta.
2. Riita ei oikeasti ole koskaan ohi
Jos sinulla on ollut riitaa ystäväsi tai puolisosi kanssa ja hän toteaa että ”asia on ok, kaikki on hyvin”, ajattelet, että onko kuitenkaan. Ahdistunut ihminen jää miettimään tällaista asiaa. Ja vaikka kaikki olisikin oikeasti hyvin välillänne, et voi olla ajattelematta, onkohan toinen kuitenkin vielä vähän vihainen sinulle.

3. Myöhäisen illan puhelu tai tekstiviesti pilaa yöunesi
Jos vahingossakaan luet sähköpostiasi tai puhut myöhään illalla puhelimessa, voit olla varma, ettet saa unta. Tai jos saat unta, heräät ainakin kerran keskellä yötä ja alat laskee lampaita, jotta saisit taas unen päästä kiinni.
4. Kärsit puheripulista tai hiljenet täysin
Ahdistunut ihminen tietää nämä kaksi ongelmaa: joko hän hiljenee täysin ihmisten ympärillä, joitten seurassa hän jännittää tai hän saa todellisen puheripulin, joka vyöryy suusta johtuen hänen hermostuneisuudestaan. Olipa kyse kummasta tahansa, voi ahdistuneisuudesta johtuva käytös pilata jopa treffit, haastattelun tai juhlat.
5. Normaali tapahtuma voi saada aikaiseksi paniikkikohtauksen
Ahdistuneella ihmisellä paniikkikohtaus voi tulla autonratissa, ruokakaupassa, lounaalla tai jopa nukkuessa. Tilanne voi olla täysin normaali, kunnes yhtäkkiä sydän alkaa lyömään tiheämmin, kämmenet hikoavat ja vatsassa muljahtaa. Paniikkikohtaus on tuloillaan. Paniikista kärsivä on saattanut elää päivää täysin normaalisti, mutta hänen aivonsa ovat pyöritelleet koko päivän esimerkiksi eilen tapahtuvia asioita.

6. Sosiaalinen perhonen toisessa tilaisuudessa, täysin erakko toisessa
Jotkut ahdistuneet ihmiset ovat todella ujoja ja introvertteja. Toisaalta taas ahdistunut henkilö voi kokea olonsa mukavaksi yhdessä tilanteessa ja toisessa ei. On vaikeaa ymmärtää, miten ahdistunut henkilö voi esimerkiksi esiintyä musiikkiesityksessä ilman ongelmaa mutta sulkeutuu täysin, kun pitäisi osallistua hääjuhlaan tai yläkoulun luokan jälleennäkemiseen.
Lähde: YourTango
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?