Kuivat latvat, mutta rasvaiset juuret? Lue vinkit yleisen hiusongelman taltuttamiseksi

Jos hiuksesi rasvoittuvat juuresta ja ovat kuivat latvoista, voivat nämä vinkit tuoda helpotusta tilanteeseen.
Monille voi olla tuttu tämä hiuspulma, jossa hiusten latvat ovat kuivat, mutta juuresta hiukset taas rasvoittuvat helposti. Rasvaisuuden hoitaminen erilaisilla tuotteilla voi kuitenkin kuivattaa latvat pahasti.
”Latvat ovat hiustesi vanhin osa ja ovat altistuneet pisimpään lämmölle ja hiusta rasittaville tekijöille, mikä tekee niistä todella haavoittuvaiset”, ihotautilääkäri Dendy Engelman kertoi Women’s Healthille.
”Nämä ylimääräiset öljyt, joita poistat hiuksistasi, ovat tarpeen latvoissa ajan myötä tapahtuneen vahingon kompensoimiseksi”, hän jatkoi.
Jotta saisit tämän hiuspulman ratkaistua, on alla kolme vinkkiä, joista voi olla sinulle apua.
Hoida ennen pesua
Juuret kannattaa käsitellä hiusnaamiolla ennen shampoopesua. Women’s Healthin mukaan esimerkiksi ennen pesua tehtävä naamio, jossa on kaoliinisavia, imee päänahan öljyjä ja sen koostumus ei valu ja kuivata latvoja.
Hio pesutekniikkaasi
Todennäköisesti peset hiuksesi ensin kokonaan shampoolla ja sitten levität kaikkialle hoitoainetta, mutta tämä ei välttämättä ole hyvästä hiuksia ajatellen. Hiusstylisti Simon Millerin mukaan parempi tapa on hieroa shampoota juuriin ja antaa sen sitten huuhtoutua latvoihin, hellästi pesten latvat. Hoitoaineen kanssa kannattaa taas toimia päinvastoin: aloita latvoista ja levitä hoitoainetta ylöspäin hiusten puoliväliin, jotta hoitoainetta on eniten latvoissa, missä tarvitset sitä eniten.
Kuivuutta vastaan öljyllä
Kärsineiden hiusten hoitamiseksi kannattaa Engelmanin mukaan käyttää hiusöljyä, joka sulkee kuivat latvat ja lisää kiiltoa. Hiusöljyä valitessa on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota, minkälaista öljyä käyttää, sillä jotkut niistä voivat olla liian rasvaisia. Women’s Healthin mukaan latvoihin kannattaa hieroa kerran viikossa muutama tippa kevyttä öljyä, kuten arganöljyä, ja huuhdella latvat seuraavana aamuna vedellä.
Lähde: Women’s Health

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?