Juhli halloweenia koronaturvallisesti – 10 hauskaa ideaa halloweenin viettoon
Halloweenista voi tehdä hauskan juhlan kotioloissakin, juhlipa sitä yksin, virtuaalisesti tai lähipiirin kanssa pienellä porukalla.
Tänä vuonna halloweenin piti olla erityinen. Juhlapäivä osuu lauantaille (31.10.) ja sopivasti yötaivaalla hohtaa täysikuu, joka on kuin tehty ihmissusille ja muille kauhistuttaville hahmoille.
Erityinen halloween on luvassa joka tapauksessa, mutta ei odotetulla tavalla, sillä koronavirus varjostaa halloweenin juhlintaa. Halloweenia ei kuitenkaan ole peruttu, vaan sitä voi juhlia hauskoilla, teemaan sopivilla tavoilla myös koronaturvallisesti.
Good Housekeeping listasi ideoita turvallisista tavoista viettää halloweenia, mistä löytyy sopivia vaihtoehtoja niin lapsiperheille kuin aikuisempaankin makuun, ja suomensimme näitä ideoita alle inspiroimaan halloweenin viettoa kotioloissa.
Kummituslahjoja
Tällä tavalla voit ilahduttaa itseäsi ilahduttamalla muita. Tee pieni herkkupussukka ystävälle tai naapurille ja vie se hänen oven taakse. Jätä mukaan lappu, jossa kehotat häntä laittamaan hyvän kiertämään ja viemään jollekin toiselle itse tekemänsä herkkupussukan.
Herkuttele hurjilla herkuilla
Halloweenin aikana on hyvä hemmotella itseään herkuilla – ovathan karkit olennainen osa juhlapäivää etenkin Atlantin toisella puolen karkki vai kepponen -kiertelyn merkeissä. Internet pursuaa toinen toistaan kammottavampia tai hauskempia halloween-herkkuideoita. Voit tehdä esimerkiksi välipalaksi muumiobrieta, napostella suolaisia tai makeita noitamuffineita, tehdä kissakeksejä tai erilaisia kakkuja. Löydät myös täältä erilaisia ideoita halloween-syötäviin.
Vie halloween-herkkuja läheisille
Jos aiemmin mainittu kummituslahja ei tunnu niin kivalta idealta, voit viedä läheisillesi myös itse tekemiäsi halloween-herkkuja. Muista vain turvavälit!
Tarot-luenta
Jos omistat Tarot-kortit, voit sytyttää muutaman kynttilän ja katsoa, mitä kortit kertovat tulevasta. Ainutlaatuisemman kokemuksen saat ottamalla yhteyttä ammattilaiseen ja sopimalla Tarot-luennan etäyhteydellä toteutettavaksi.
Jammaile halloween-musiikin tahtiin
Mitäpä olisivat juhlat ilman musiikkia? Koosta lempihalloween-kappaleesi soittolistaksi tai valitse valmis soittolista esimerkiksi Spotifysta, laita puku ylle ja pidä hauskaa musiikin tahtiin! Löydät ideoita halloween-soittolistaan täältä.
Katso halloween-elokuvia
Elokuvien katsominen on yksi perinteisimpiä tapoja viettää halloweenia. Valitse katsottavaksi halloween-teemaan sopivia elokuvia. Jos olet kovin uskalias, voit katsoa vaikkapa tämän kauhulyhytelokuvan, jonka tutkitusti pitäisi pelottaa.
Koristele kotisi
Halloween-koristeilla saa luotua juhlatunnelmaa, vaikka sitä viettäisikin vain kotioloissa elokuvien ja hyvien syötävien parissa. Koristeet ovat hyvä idea myös silloin, jos sinulla on lapsia. Kun halloween-aamuna herää ja löytää kodistaan esimerkiksi kummituspalloja, ei halloween välttämättä tunnu niin tavallisesta poikkeavalta.
Maalaa kasvoja
Kasvomaaleja voi käyttää, vaikka ei olisikaan kovin taiteellinen. Tämäkin on oiva tapa viettää halloweenia lapsiperheessä, mutta sopii myös aikuisille. Jos kokoonnut halloweenin viettoon muutaman ystäväsi kanssa, voitte maalata toistenne kasvot, ottaa hieman viiniä ja pitää hauskan illan neljän seinän sisällä.
Halloween-juomia
Juomat ovat myös olennainen osa halloween-juhlia. Lasit voi koristella teemaan sopien tai esimerkiksi laittaa jääpalamuotteihin mukaan pieniä hämähäkkejä, jotka ilahduttavat sekä lapsia että aikuisia. Aikuisempaan makuun voi myös tehdä erilaisia halloween-cocktaileja, joita on esitelty kymmenen kappaleen verran täällä.
Järjestä virtuaalijuhlat
Jos kaipaat läheistesi seuraa, mutta se ei ole mahdollista, voit aina järjestää virtuaalijuhlat. Jokainen voi pukeutua haluamallaan tavalla ja hankkia itselleen hyvää juomaa sekä syötävää. Sitten tiettyyn aikaan kokoonnutaan yhteen esimerkiksi Zoomin tai Teamsin kautta ja vietetään etähalloweenia!
Lähde: Good Housekeeping
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää