Jos koristelit jo kotisi joulukoristeilla, voit onnitella itseäsi
Jouluvalot valaisevat jo monien talojen pihoilla ja ikkunoissa. Ehkä myös kotien sisätiloja on koristeltu jouluisilla koristeilla.
Aiemmin on uutisoitu, kuinka onnelliset ihmiset koristelevat kotinsa joulukoristeilla jo hyvissä ajoin. Huffpost -sivustolla kerrotaan myös, mitä kaikkea hyvää se silloin meille tekee.
Monet tuoksut tekevät olon hyväksi. Jouluna poltetaan paljon kynttilöitä, joten kynttilöiden sytyttäminen voi tuoda mieleen ne ihanat lapsuuden joulut perheen kanssa. Tässä vielä pari asiaa, joissa joulukoristeiden aikainen laittaminen tekee mielelle hyvää.
Kodista saa tehtyä viihtyisän paikan, jossa mieli lepää
Joulukoristeet tekevät kodista kotoisan paikan. Olohuone voi tuntua todelliselta talven ihmemaalta ja siellä olo saa unohtamaan kaikki kodin ulkopuolella olevat ikävät asiat, kuten koronan.
Koristeita katsoessa osaat odottaa jotain kohokohtaa joululomallasi
Kun katsot joulukoristeita, pystyt ehkä paremmin ajattelemaan tulevaa joululomaa, jolloin voit esimerkiksi katsella jouluaiheisia elokuvia glögin ja piparkakkujen kera. Joulu on jotain mukavaa, jota voi alkaa odottelemaan ja jonka ei tarvitse olla mikään suuri asia, joka vie kaiken energian.
Koristelu kannattaa aloittaa jo ajoissa, jotta koristeet tuovat iloa mahdollisimman pitkän aikaa eikä sitä tarvitse tehdä kiireessä juuri ennen joulua, jolloin voi olla paljon muutakin tekemistä.
Nyt kaivelemaan joulu esille, jos et sitä ole vielä tehnyt!
Lähde: Huffpost
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos