Itsensä työllistävät ovat onnellisimpia työntekijöitä

Itsensätyöllistäjät olivat myös menestyneempiä valitsemallaan uralla.
Itsensä työllistävän arjen voi täyttää muun muassa pidemmät työtunnit ja epävarmuus siitä, mistä ja milloin seuraava palkka tulee, mutta itsensätyöllistäjät ovat onnellisempia ja sitoutuneempia työhönsä kuin muut työntekijät. Tämä ilmenee Work, Employment and Society -journalissa julkaistusta tutkimuksesta, johon osallistui 5 000 työntekijää Australiasta, Iso-Britanniasta, Uudesta-Seelannista ja Yhdysvalloista.
Tutkimalla osallistujilta saatuja tietoja, brittitutkijat tulivat siihen tulokseen, että eri alojen itsensätyöllistäjät olivat myös menestyneempiä urallaan ja tunsivat enemmän tyytyväisyyttä ammatilliseen työpanokseensa. Tutkimuksesta uutisoineen The Independentin mukaan itsensätyöllistäjät kertoivat myös paremmista mahdollisuuksista innovaatioihin.
”Itsensätyöllistäjät todella arvostavat autonomiaansa. Heillä on vapaus innovoida, ilmaista omia näkemyksiään, vaikuttaa oman roolinsa ulkopuolella ja kilpailla muiden yritysten ja ihmisten kanssa”, tutkimuksen toinen kirjoittaja, Sheffieldin yliopiston professori Peter Warr totesi.
”He todella saavat käyttää omaa asiantuntevuttaan, joten heitä ei vaikuta haittaavan pidemmät työtunnit. He voivat kokea korkeiden standardien kohtaamisen todella tyydyttävänä”, hän lisäsi.
Tutkimuksen tekoon myös osallistuneen Exeterin yliopiston professori Ilke Inceoglun mukaan itsensä työllistävä työntekijä yleensä kokee parempaa uratyytyväisyyttä, koska heistä kaikki kokemansa korvaus on lähes täysin heidän yksilöllisen panoksensa ansiota.
”Sitoutuminen työhönsä saa ihmiset tuntemaan olonsa energiseksi ja tyytyväiseksi omaan panokseensa”, Inceoglu sanoi.
”Mittaamalla kuinka sitoutuneita ihmiset ovat työhönsä on näin ollen erittäin hyödyllinen tapa arvioida heidän hyvinvointiaan ja osoittaa, että meidän täytyy katsoa työtyytyväisyyttä pidemmälle”, hän jatkoi.
Lähde: The Independent
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin ankarasti sinua arvostellaan jo sekunneissa, kun tapaatte ensimmäistä kertaa
- Näin saat ihosi hehkumaan – 3 lähes ilmaista niksiä
- Tämä yllättävä asia voi paljastaa, että sinulla on syöpä – ota merkki vakavasti
- Onko ihollasi tällaisia jälkiä? Olet silloin tehnyt paljon virheitä
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- 15 varmaa merkkiä siitä, että tapaamasi mies viilaa sinua linssiin
- Jopa 37 % ihmisistä pitää kumppanilta tämän asian salassa
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee usein muita naisia
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Älä koskaan nappaa tätä hotellin aamiaispöydästä, jos et halua ottaa ällöttävää riskiä
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- Laita pala saippuaa jokaiseen huoneeseen – tämä hyöty siitä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- 6-vuotias kuoli jättäen matolle sinisen läikän: Äidin sydäntä riipaiseva tarina