Ikealta uutuus: Kasvipohjainen versio rakastetuista pyöryköistä – ”Maistuvat aivan lihapullalle”
Ikea järjesti Suomessa kilpailun, jolla haettiin nimeä uuden kasviproteiinipyörykän ravintola-annokselle.
Ikea tuo valikoimaansa tarjolle vastuullisemman ja ilmastoystävällisenmmän vaihtoehdon ikoniselle Ikea-lihapullalle: kasvipohjaiset pyörykät. Kasviproteiinipyörykkä on valmistettu muun muassa herneproteiinista, kaurasta, omenasta, sipulista ja perunasta, mutta lihamaisesta mausta ja rakenteesta ei ole tingitty.
”Ne näyttävät ja maistuvat aivan lihapullalle”, huonekalujätti kertoo tiedotteessa.
Ikean mukaan uutuus on vastuullinen valinta ruokalautaselle, sillä sen ilmastojalanjälki on vain neljä prosenttia perinteisen Ikean lihapullan ilmastojalanjäljestä. Uutuuspyöryköiden kehittäminen on osa konsernin työtä kohti ilmastopositiivisuuden saavuttamista vuoteen 2030 mennessä.
”Ikea myy maailmanlaajuisesti yli miljardi lihapullaa vuosittain. Jos esimerkiksi noin 20 prosenttia lihapullamyynnistämme korvattaisiin kasviproteiinipyöryköiden myynnillä, se merkitsisi noin 8 prosenttia pienempää ilmastojalanjälkeä IKEA Food -liiketoiminnalle”, Ingka-konsernin IKEA Food -liiketoiminnan vastuullisuuspäällikkö Sharla Halvorson sanoo.
Nimi valittiin yli 3 900 ehdotuksen joukosta
Ikea järjesti Suomessa kesäkuussa työntekijöille sekä IKEA Family -asiakkaille nimikilpailun, jolla haettiin ehdotuksia uuden kasviproteiinipyörykän ravintola-annokselle. Yli 3 900 eri nimiehdotuksen joukosta voittajaksi valittiin Lihattomat pyörykät.
”Olemme todella iloisia saamastamme ehdotusten määrästä – mukana oli loistavia nimivaihtoehtoja! Kyseessä on vastuullinen ja maukas tuoteuutuus, ja olemme iloisia, että asiakkaamme ovat jo nyt lähteneet tällaisella innolla mukaan osaksi sen tarinaa”, Suomen IKEA Food -liiketoiminnan johtaja Minna Tuohimäki kommentoi.
”Lihattomat pyörykät kuvastavat tuotetta hyvin, sillä pyörykän kehitysvaiheessa keskeisenä tavoitteena on ollut lihamaisen maun ja rakenteen luominen uudelleen vain kasvipohjaisia aineksia hyödyntäen”, hän jatkaa.
Lihattomat pyörykät tarjoillaan Ikean ravintoloissa perunamuusin, puolukoiden ja kermakastikkeen kera – siis samaan tapaan kuin perinteinen lihapulla-annos. Niitä tulee myös myyntiin Ikean myymälöihin ja asiakkaat voivat ostaa pussillisen pakastettuja kasviproteiinipyöryköitä kotiin valmistettavaksi.
Ikean mukaan uusien pyöryköiden resepti ei sisällä eläinperäisiä tuotteita, joten uudet pyörykät sopivat niin lihapullien ystäville, kasvissyöjille kuin vegaaneillekin. Lihattomat pyörykät tulevat Suomessa myyntiin 10. elokuuta Ikea-ravintoloissa ja Ikea-herkkutoreilla.
Aiemmin tänä vuonna Ikea paljasti lihapulliensa reseptin, jotta niitä voi tehdä itse kotona. Voit lukea aiheesta julkaistun artikkelin täällä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Helppo Nutella-kakku syntyy mikrossa 3 minuutissa
- Tässä on vaarallinen lause, jota äiti ei koskaan saisi sanoa lapsestaan
- Kaada vodkaa pesukoneeseen – sillä on vaikutus, jota et olisi uskonut
- Haluatko pudottaa painoa? Tee tätä asiaa kaksi kertaa viikossa 10 minuutin ajan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- Anna hiustesi harmaantua luonnollisesti – saat siitä 5 hyötyä
- Etkö saa enää orgasmia vaihdevuosien jälkeen? Taustalla yleensä nämä 4 syytä
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Näihin 4 asiaan mies kiinnittää naisessa ensimmäisenä huomiota – joukossa yllätyskohta
- 10 pahaenteistä lausetta – nämä voivat olla merkki siitä, että mies miettii eroa
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Etkö saa enää orgasmia vaihdevuosien jälkeen? Taustalla yleensä nämä 4 syytä
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen