Näin iso osa elämästä kuluu murehtimiseen – työ yleisin huolenaihe

Huolehtiminen vie monelta yöunet mukanaan.
Brittiläisen kyselytutkimuksen mukaan ihmiset murehtivat ja huolehtivat asioista tunnin ja 50 minuuttia päivittäin. Viikossa tämä on yhteensä 12 tuntia ja 53 minuuttia – eli ja keskiverto aikuisen elinaikana (64 vuotta) murehtimiseen menee jopa neljä vuotta ja 11 kuukautta.
Daily Mailin mukaan työ aiheuttaa eniten murehdittavaa ihmisille, taloudellisten huolten seuratessa perässä. Kyselyyn vastanneista 2 000 britistä 84 prosenttia myönsi, että murehtiminen eri asioista on vienyt yöunet mukanaan.
Kyselytutkimuksen teettäneen Rescue Remedyn edustajan mukaan tulokset ovat huolestuttavia.
”Huolehtiminen on luonnollista ja monet meistä käyttävät hetkiä murehtien jostakin, mutta on hälyyttävää nähdä, kuinka paljon siihen kuluu aikaa. Se ei ehkä vaikuta paljolta, mutta kun ajan laskee yhteen, vie huolehtiminen suuren osan elämästämme”, edustaja kommentoi Daily Mailille.
”Olit sitten huolissasi töistä tai raha-asioista ulkonäköön, murheesi voivat tarkoittaa, että olet liian mietteissäsi nukkuaksesi levollisesti, tulet ärtyisäksi ja se voi vaikuttaa ihmissuhteisiisi”, edustaja sanoi.
Moni huolehtii enemmän kuin olisi tarpeen
Yli 60 prosenttia kyselyyn vastanneista sanoi huolehtimisen vaikuttaneen hyvinvointiinsa. Osa vastaajista sen sijaan myönsi huolehtimisen aiheuttaneen riitoja oman kumppanin kanssa, eroja sekä jopa potkuja töistä.
Daily Mailin mukaan 34 prosenttia vastaajista jakoi huolensa mielellään muiden kanssa, mutta yksi neljästä kertoi pitävänsä murheensa itsellään. Tämän johdosta 72 prosenttia uskoi, että huolehtisi vähemmän, jos jakaisi huolensa muille useammin.
Suurin osa (80 prosenttia) myös myönsi huolehtivansa enemmän kuin oikeasti tarvitsisi. 76 prosentilla murehtimisen määrä oli lisääntynyt ikääntyessä.
Mistä sitten ihmiset huolehtivat? Alla on kyselytutkimuksen mukaan kymmenen yleisintä asiaa:
1. Työt
2. Taloudelliset huolet
3. Myöhässä oleminen
4. Sukulaisen tai ystävän terveysongelmat
5. Omat terveysongelmat
6. Parisuhteet
7. Myöhästyminen lentokoneesta/junasta/bussista
8. Huoli, ettei herätyskello herätä
9. Ulkonäkö
10. Perheen turvallisuus
Lähde: Daily Mail
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- 10 pientä arkista tekoa, joiden avulla mies pitää naisen tyytyväisenä
- 9 vinkkiä, joilla saat miehesi innostumaan yhteen muutosta
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne