Hyvässä parisuhteessakin voi tuntea yksinäisyyttä – näin voit koettaa korjata tilanteen
Yksinäisyyttä voi tuntea, vaikkei olisi yksin.
Vaikka olisit terveessä, hyvässä parisuhteessa on silti täysin mahdollista tuntea olonsa yksinäiseksi. Lisensoitu avioliitto- ja perheterapeutti Kiaundra Jacksonin mukaan yksin oleminen on sitä, kun kirjaimellisesti olet yksin, kun taas yksinäisyys on psykologinen tila, joka kestää kaummin kuin mieliala tai tunnetila.
”Yksinäisyys on jotain, mitä voi tuntea päivien, viikkojen tai jopa kuukausien tai vuosien ajan, jos se on syvää”, Jackson kertoo Women’s Healthin sivuilla.
Parisuhteessa yksinäisyyden tunne usein johtuu kommunikaatio-ongelmista ja siitä, jos toinen kokee, ettei kumppani anna suhteelle yhtä paljon kuin toinen tai osallistu samalla tavalla arkiaskareisiin. Jacksonin mukaan yksinäisyys parisuhteessa voi olla peräisin myös siitä, että antaa paljon energiaa vanhemmuuden roolille, mutta ei yhtä paljon huomiota omalle roolille kumppanina.
Women’s Healthin mukaan yksinäisyyden merkkejä parisuhteessa ovat muun muassa:
- Eristäytyneisyys tai haluttomuus viettää aikaa muiden kanssa
- Muutokset ruokarytmissä/syömistavoissa
- Ei saa tehty päivittäisiä askareita (ruoanlaitto, apuna lasten kanssa jne)
- Muutos keskinäisessä kommunikaatiossa
- Muutos hygieniassa (käy suihkussa vähemmän tai ei huolehdi itsestään kuin ennen)
- Muutos sosiaalisen median aktiivisuudessa
- Halu olla enemmän fyysisesti lähellä kumppania
Miten helpottaa tilannetta?
Jacksonin mukaan tehokkain tapa ratkaista parisuhteessa koettua yksinäisyyttä on hakeutua yhdessä pariterapiaan, koska kolmas osapuoli antaa täysin erilaisen näkemyksen asioihin kuin niiden käsitteleminen keskenään.
”Joku, joka näkee asiat objektiivisesti, voi antaa teille tekniikoita ja auttaa selvittämään, mikä on suhteen puuttuva palanen”, Jackson toteaa.
Jos terapia ei ole vaihtoehto, Jackson suosittelee näitä tapoja:
- Lue kirjoja onnellisuudesta ja tavoista tehdä suhteista terveempiä
- Puhu suoraan kumppanillesi tunteistasi
- Seuraa ajatuksiasi, tunteitasi ja käytöstäsi päiväkirjan avulla
- Vaali ei-romanttisia ihmissuhteitasi
Jackson myös suosittelee puhumaan kumppanin kanssa, jos jokin tuntuu olevan vialla suhteessa.
”Jos olet huomannut tuntevasi etäisyyttä kumppanistasi, on tärkeä päivittää tilanne ilman syyllistämistä”, hän neuvoo.
Rakkauden kielet ja anteeksipyyntö
Parisuhdetta voi auttaa, kun selvittää oman ja kumppanin rakkauden kielen, joka on pariterapeutti Gary Chapmanin luoma teoria. Jacksonin mukaan kun tiedät, miten kumppanisi haluaa tulla rakastetuksi, arvostetuksi ja kuulluksi, vähentää se yksinäisyyttä.
Rakkauden kieliä on yhteensä viisi: sanojen, tekojen, lahjojen, laatuajan ja kosketuksen kieli. Aiemmin julkaistussa artikkelissa kerroimme, millaisia eri kielet ovat ja miten tunnistat oman rakkauden kielesi.
Esimerkiksi jos sinun tai kumppanisi rakkauden kieli on esimerkiksi laatuaika, voitte käydä iltakävelyllä, katsoa elokuvan yhdessä tai syödä kynttiläillallisen kotona. Jos taas rakkauden kieli on kosketus, voi silloin pelkkä halaus asioista keskustelun lomassa vaikuttaa suuresti.
Tärkeä on myös muistaa pyytää anteeksi, jos se on tarpeen. Women’s Healthin mukaan yksi isoimpia yksinäisyyteen vaikuttavia tekijöitä on se, kun et koe tulevasi nähdyksi tai kuulluksi, kun sinä tai kumppanisi on tehnyt tai sanonut jotain, minkä takia toinen on mennyt pois tolaltaan; tapasi pyytää anteeksi merkitsee sitä, miten tuollaiset tilanteet voi korjata.
Kun yksinäisyys ei johdu kumppanista
Women’s Healthin mukaan parisuhteessa voi tuntea tyytyväisyyttä ja olla onnellinen, mutta silti kokea yksinäisyyttä ulkoisten tekijöiden aiheuttamana, kuten paikoillaan polkevan uran tai itselle omistetun ajan vähyyden takia. Saatat jopa olla hämmilläsi tai epävarma, mistä tunteesi johtuvat.
Tällaisessa tapauksessa Jackson suosittelee menemään terapiaan, jotta pääset selvittämään syyt tunteillesi ja korjaamaan tilannetta. Jackson myös huomauttaa, että vaikka tietäisit tunteidesi johtuvan muusta kuin parisuhteestasi, on tärkeä pitää kumppani kartalla siitä, miltä sinusta tuntuu.
Yksinäisyyttä tuntiessa voi olla hyvästä rajoittaa sosiaalisessa mediassa vietettyä aikaa, sillä somessa ihmiset jakavat usein vain parhaita hetkiä itsestään ja elämästään. Niiden näkeminen voi johtaa vertailuun ja huonoon oloon.
”Kukaan ei laita pahimpia puoliaan nettiin. Somen selailu voi aiheuttaa yksinäisyyttä, koska keskityt siihen, mitä muilla ihmisillä on ja sinulla ei ole”, Jackson huomauttaa.
Paras tapa välttää tätä on rajoittaa sosiaalisen median käyttöä. Kokeile esimerkiksi laittaa ilmoituksia äänettömälle tai tee tarpeellisia toimia, ettet näe sisältöä, joka voi johtaa epäterveellisiin tunteisiin, sekä kiinnittä huomiota ruutuaikaasi ja koeta vähentää sitä.
Lähde: Women’s Health
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 7 valkoista valhetta, joilla vanhemmat huijaavat lapsiaan – moneenko uskoit?
- 10 merkkiä siitä, ettei nainen ehkä ole tyytyväinen seksiin
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Puolet naisista lihoavat vaihdevuosien aikana – kiinnitä huomiota tähän
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä