Krapulaan ei ole lääkettä, mutta erilaiset syötävät ja juotavat voivat auttaa.

Tähän aikaan vuodesta monilla on tiedossa alkoholipitoisia illanviettoja, joita myös pikkujouluiksi tai joulujuhliksi kutsutaan. Näistä illoista voi seurata seuraavalle aamulle kauhea kankkunen, joka voi tuntua entistä hirveämmältä, jos juhlat ovat olleet viikolla ja joutuu menemään niiden jälkeisenä päivänä töihin.

Krapulaan ei valitettavasti ole mitään lääkettä, joka toisi helpotuksen oloon hetkessä. Onneksi on kuitenkin ruokia ja juomia, jotka voivat lievittää krapulan oireita, kertoo The Independent.

Tärkein näistä on vesi. The Independentin sen mukaan se on yksinkertainen kikka, mutta se toimii; iso lasillinen vettä ennen kuin menee nukkumaan alkoholinhuuruisen illan jälkeen tekee melkein ihmeitä seuraavaa päivää ajatellen.

Alkoholi on diureetti, joka saa nesteitä poistumaan kehosta. Tämä tarkoittaa The Independentin mukaan sitä, että aivot alkavat ottaa vettä kehon muista osista, kuten aivoista ja vatsasta, mikä johtaa päänsärkyyn ja sekaisin olevaan vatsaan.

Yksi krapulapäivien pelastaja veden lisäksi on kananmunat, joita voi valmistaa monin tavoin. Kananmunissa on aminohappoja, kuten tauriinia, joka tehostaa maksan toimintoa, sekä kysteiiniä, joka nitistää päänsärkyä aiheuttavan asetaldehydi-kemikaalin.

Aminohappojen lisäksi kalium on tarpeen. Sitä saa lehtivihreistä, mutta jos sellaiset eivät krapula-aamuna maistu, kannattaa sen sijaan kokeilla banaaneja, taateleita ja jogurttia.

The Independentin mukaan myös natrium on tarpeen ja sen suhteen suolaiset keittosyötävät, kuten kananuudelikeitto tai misokeitto voivat auttaa. Miso etenkin voi olla avuksi, koska se on käynyttä ja voi siksi helpottaa ruoansulatusta.

Juhlien jälkeen voi tuntea olonsa heiveröiseksi, voi verensokerin tasojen nostaminen ilman vatsan ärsyyntymistä olla haastavaa. The Independentin mukaan kikka on syödä mietoja hiilihydraatteja, jotka nostavat hiljalleen verensokeria: ripaus hunajaa voileipäkeksillä tai täysjyväleivällä on hyvä vaihtoehto.

Krapulaa potiessa on myös syötäviä, joita kannattaa välttää. Vaikka kankkusessa voi tehdä mieli rasvaista ruokaa, olisi niitä The Independentin mukaan parempi välttää ja sen sijaan syödä sellaista ennen kuin lähtee juhlimaan, sillä ne hidastavat alkoholin imeytymistä verenkiertoon.

Loiventavaan ei The Independentin mukaan kannata turvautua; se tekee olosta pidemmän päälle vain huonomman.

Lähde: The Independent