Häiritseekö sokerinhimo? – 6 yksinkertaista tapaa vähentää sokerin syömistä
Tiedätkö sen syyllisyyden tunteen, joka tulee, kun on tyhjentänyt karkkipussin lähes yhdeltä istumalta?
Sokeririippuvuus ei vain aiheuta hallaa tunnetasolla, vaan on myös haitaksi terveydelle, jos sokeria kuluu suuria määriä tai sen kulutus on hallitsematonta. Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan, lisättyjen sokereiden saannin tulisi aikuisilla jäädä alle 10% energiansaannista. Lisätyllä sokerilla tarkoitetaan sokereita, kuten sakkaroosia ja fruktoosia, joita on käytetty makeuttamaan tuotteita.
Täytyy toki muistaa, että maltillinen makean syönti ei ole haitaksi, mutta jos oma sokerin syönti on riistäytynyt käsistä, lue millä keinoin pystyt hillitsemään omaa sokerinhimoa ja vähentämään sen käyttöä.
1. Suosi rasvaa
Usein vähärasvaisia tuotteita on kyllästetty sokerilla ja lisäaineilla, jotta tuotteeseen saadaan makua. Rasvaa sisältävät tuotteet pitävät sinut kylläisenä pidempää, joten napostelun tarpeen riski pienenee. Suosi siis rasvaa sisältäviä tuotteita, mielellään sellaisia, joissa pehmeän rasvan osuus on suurempi kuin kovan, eli tyydyttyneen rasvan.
2. Juo vettä
Jano- ja ruokajuomana kannattaa aina suosia vettä, unohda siis sokeria sisältävät mehut ja virvoitusjuomat!
3. Lue ravintosisältömerkintä
Piilosokeria löytyy monista tuotteista, siksi on hyvä tarkastaa tuotteen ravintosisältömerkinnästä todellinen tuotteen sisältämä sokerin määrä.
4. Valmista ruoka itse
Kun valmistat itse, tiedät mitä ruoka sisältää ja voit helposti vähentää sen sisältämän sokerin määrää.
5. Nuku enemmän
Unen puute nostaa stressihormoni kortisolin määrää, mikä voi aiheuttaa verensokerin nousua ja insuliiniresistenssiä. Unen puute nostaa myös suoraan greliinitasoa, joka lisää ruokahalua, ja alentaa leptiinipitoisuutta, joka taas vähentää ruokahalua.
6. Yritä olla tietoinen
Kuten olemme nykymaailmassa kokeneet, ruoan ja ihmismielen suhde ei ole suoraviivainen. Meidän on selviydyttävä ristiriitaisista signaaleista.
Mindfulness hyvinvointiharjoitukset voivat auttaa, koska ihmismieli tuottaa jatkuvasti impulsseja – joista osa on hyödyllisiä, osa ei. Suorittamalla päivittäisiä tarkkaavaisuusharjoituksia, harjoitat kykyä luoda etäisyyttä mielitekojen ja toiminnan välille. Näin toimintasi ei ole enää ns. automaattista, vaan harkittua.
Jaa nämä vinkit sokerikoukusta kärsiville kavereille!
Lähteet: Woman And Home, THL
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 7 merkkiä, jotka kertovat että suhde etenee liian kovaa vauhtia
- Laiskan naisen tunnistaa näistä 15 asiasta – tunnistatko itsesi?
- Tässä on suomalaisten suosikkiseksiasento – miehet ja naiset yllättävän yksimielisiä
- Näistä merkeistä tunnistat alkavan Alzheimerin taudin – varhainen vaihe voi hämätä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista