Etkö ole vieläkään saanut koronaa? – se voi johtua siitä kuinka viehättävä olet
Kauneus voi liittyä muuhunkin kuin vai siihen miltä näyttää muiden silmissä.
Viehättävyytesi saattaa selittää sen, miksi et ole vielä saanut koronatartuntaa, vaikka olisit altistunut sille jo kymmeniä kertoja. Toisiin se tuntuu tarttuvan helposti, ja osa on saanut sen jo useamman kerran. Tutkijat ovat sitä mieltä, että yksi syy koronan (COVID-19) tarttuvuuteen voi liittyä siihen kuinka viehättävä on.
Enemmän kuin vai kauniin kasvot?
Sanotaan, että jos on kaunis, on elämä helppoa. Sitä on vaikea todistaa, mutta on taas uusi asia, jonka ajatellaan olevan kauniiden ihmisten eduksi. Se perustuu tutkimustuloksiin, joita saatiin, kun Texasin kristillisen yliopiston tutkijat ottivat valokuvia ja verikokeita 79 naisesta ja 80 miehestä.
Tutkimuksessa oli mukana myös 492 muuta vapaaehtoista, joita pyydettiin arvioimaan osallistujien kasvojen viehättävyyttä heistä otettujen kasvokuvien perusteella. Sen jälkeen arviointeja verrattiin verikoetuloksiin, jolloin selvisi, että heillä, joita pidettiin kuvien perusteella viehättävinä, oli muita parempi vastustuskyky.
Koronan kohdalla, tulokset vaikuttivat selkeimmiltä miesten kohdalla. Kuumimmat miehet olivat sen mukaan vastustuskykyisempiä koronalle kuin vähemmän viehättävältä näyttävät miehet. Heidän viehättävyyttään arvioivat vain naiset, kuten naisia vain miehet.
Tutkijoiden mukaan viehättävyys ei kuitenkaan tee ihmisestä sen paremmin vastustuskykyisempää tartuntataudeille, vaan kyse on ennemminkin siitä, että jos immuunijärjestelmä toimii hyvin, pysyy myös paremman näköisenä.
Lähde: The Sun
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?