Etkö ole aamuihminen? Sitten nämä asiat kuulostavat tutulta

Jos tunnistat itsestäsi nämä merkit, voit todellakin myöntää olevasi kaikkea muuta kuin aamuihminen.
Karkeasti jaettuna on ihmisiä on vain kahdenlaisia: aamuihmisiä ja heitä, jotka eivät ole aamuihmisiä. Alla on 15 merkkiä siitä, ettet todellakaan ole aamuihminen.
Näistä asioista tiedät, ettet ole aamuihminen:
1. Laitat herätyskellon soimaan tuntia tarvittua aiemmin, koska tiedät torkuttavasi kymmenen kertaa kuitenkin.
2. Jos käyt aamuisin suihkussa, peset hiuksesi suihkusaippualla ja kehosi shampoolla, koska olet niin väsynyt, ettet erota kumpi on kumpi.
3. Vaatii hieman aikaa, että aamuisin muistat mitä päivää eletään, mitä sinun piti päivän aikana tehdä ja kuka ylipäänsä edes olet.
4. Silmäluomien avaaminen tuntuu kuin nostasit todella raskaita painoja. Joka kerta.
5. Et edes harkitse, että puhuisit jollekin ennen kuin olet saanut tarvitsemasi määrän kahvia.
6. Et ehdi syödä aamupalaa kotona. Tai ehtisit, mutta silloin pitäisi nousta ylös vain aiemmin.
7. Meikkaat bussissa/metrossa/ratikassa, koska näin saat aamuisin nukkua pidempään.
8. Matkalla töihin/opiskelemaan olet usein myös nukahtanut julkisissa kulkuneuvoissa vieressäsi istuvan olkaa vasten.
9. Vähintään pari kertaa kuussa asuintoverisi huomauttaa, että olet poistumassa kotoa paitasi väärin päin ylläsi. Tai jos asut yksin, huomaat sen yleensä jossain vaiheessa päivää, kun olet ehtinyt olla jo jonkin aikaa ihmisten ilmoilla.
10. Maanantaiaamun kokoukset/luennot/oppitunnit ovat turhia, koska et meinaa pysyä hereillä.
11. Et ole herännyt ennen kymmentä viikonloppuisin ilman todella, todella hyvää syytä.
12. Et ymmärrä ihmisiä, jotka menevät kuntoilemaan ennen kahdeksaa aamulla.
13. Sinulta usein kysytään, oletko kunnossa, koska silmiesi aluset ovat niin tummat.
14. Sinusta ihmiset, jotka heräävät, siivoavat, pyykkäävät, tekevät aamiaisen ja käyvät lenkillä kymmeneen mennessä lauantaiaamuna, ovat kuin suoraan eri planeetalta.
15. Voisit hyvin nukkua suuren maanjäristyksenkin aikana.
Lähde: Cosmopolitan UK
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Äiti, tunnetko jatkuvaa syyllisyyttä? Näin voit helpottaa oloasi
- Oletko valmis vanhemmuuteen? Varmista nämä 3 asiaa ennen päätöstä
- Näin hemmottelet itseäsi helpolla suklaakasvonaamiolla – nuorentaa ja maistuu hyvältä!
- 6 vinkkiä, joilla saat lapset osallistumaan kotitöihin
- Jääkaapistasi pitää löytyä nämä 7 ruokaa, jos haluat pudottaa painoa
- Näin toimii nainen, joka hallitsee taloutensa – 11 käytännön valintaa
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- Nämä 6 asiaa jokaisen äidin pitäisi tehdä päivittäin oman hyvinvointinsa eteen
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Näistä syistä jokainen nainen tarvitsee rinnalleen lemmikin
- Puolet miehistä päättäisi parisuhteen, jos nainen ei suostu tekemään yhtä asiaa
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Katseleeko miehesi muita naisia? Tee nämä 7 asiaa!
- Näistä 5 merkistä tiedät, että olet yhdessä elämäsi rakkauden kanssa
- Miehet rakastavat, kun nainen tekee nämä 10 asiaa – teetkö sinä?
- Näillä arkisilla teoilla varmistat, että nainen pysyy rinnallasi ikuisesti
- Kysy mieheltäsi seuraavat 5 kysymystä, jos haluat pitää suhteessanne kipinän elossa
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua