Epäasiallista kohtelua ja vähättelyä: Moni tahattomasti lapseton kokee syrjintää työelämässä

Tällä viikolla vietetään Simpukka-viikkoa, jonka tehtävänä on muistuttaa, ettei kaikista toiveistaan huolimatta tule vanhepia, ja että joidenkin matka vanhemmaksi on pitkä ja kipeä.
Tahattomasti lapsettomat kokevat työelämässä syrjintää niin lapsettomuuden vuoksi kuin lapsettomuushoitoihin liittyen. Lapsettomien yhdistys Simpukan tekemän työelämäkyselyn mukaan joka kolmas tahattomasti lapseton on kokenut syrjintää työelämässä.
Kyselystä ilmenee, että kun työpaikoilla sovitaan työvuoroista ja vuosilomista, on lapseton työntekijä usein heikommassa asemassa kuin muut. Syrjintää kokeneista kolmella viidestä syrjintä liittyi työvuorojen, vuosilomien ja juhlapyhien järjestelyihin.
Lapsettomilta työntekijöiltä edellytetään kyselyn vastausten perusteella usein enemmän joustoa ja jaksamista kuin niiltä työntekijöiltä, joilla on lapsia. Niin esihenkilöt kuin kollegat saattavat odottaa, että lapseton työntekijä on aina valmis töihin.
”Kohtaan usein olettamusta, että koska minulla ei ole omia biologisia lapsia, voin hyvin tehdä töitä 24/7, eikä minulla ole muuta elämää”, sanoo kyselyyn vastannut nainen.
”Lomia ja vapaita jaetaan usein sen mukaan, kenellä on kouluikäisiä lapsia. Lapsettomana minulta odotetaan enemmän jaksamista ja joustoa, kuin heiltä, jotka elävät lapsiperhe-elämää”, eräs kyselyyn vastanneista kertoo.
Vähättelyä, syrjintää ja ongelmia yhdenvertaisessa kohtelussa yleisemmin
Monella kyselyyn vastanneella oli kokemuksia erilaisesta epäasiallisesta kohtelusta ja vähättelystä liittyen lapsettomuuteen ja lastenhankinta-aikeisiin, keskenmenoihin ja esimerkiksi ammattitaitoon. Rekrytointiin liittyvää syrjintää kertoi kokeneensa 16 prosenttia vastaajista.
Lähes puolet syrjintää kokeneista kertoi, että ongelmia oli työpaikalla yleisemminkin yhdenvertaisessa kohtelussa.
”Joillain työpaikoilla joustot on rakennettu ajatellen vain lapsiperheitä, ja esimerkiksi etätyömahdollisuus on saatettu evätä lapsettomuuden perusteella”, Simpukan toiminnanjohtaja Johanna Repo kertoo.
Lapsettoman ja lapsettomuushoitoja läpikäyvän työntekijän kohdalla on myös voitu pidättäytyä ylennyksistä, vakinaistamisesta tai kouluttamisesta. Simpukan mukaan osa kyselyyn vastanneista kertoi tietävänsä tai epäilevänsä, että työpaikka, vakinaistaminen tai ylennys oli jäänyt saamatta tahattoman lapsettomuuden vuoksi.
Kaikki eivät saa lapsettomuushoitojen aiheuttaman työkyvytömyyden ajalta sairausajan palkkaa
Lapsettomuushoitojen ja työn yhteensovittaminen on työlästä, ja syrjintää kokeneista joka kolmas ilmoittikin syrjinnän liittyneen lapsettomuushoitojen järjestämiseen. Repo kertoo, että työpaikalla saattaa olla ymmärtämättömyyttä lapsettomuushoitoja kohtaan, mikä voi ilmetä esimerkiksi työajan joustojen tai vapaiden epäämisenä tai epäasiallisena kommentointina.
Simpukan mukaan yksi keskeinen ongelma lapsettomuushoitoja tarvitsevalle työntekijälle ovat epäselvät ja työnantajakohtaiset sairauslomakäytännöt. Niiden lapsettomuushoitojen ajalta, jotka aiheuttavat työkyvyttömyyttä, ei kaikille työntekijöille makseta sairausajan palkkaa.
Lapsettomuushoidoissa käyvien on lisäksi usein välttämätöntä kertoa työpaikalla hoidoista, jotta tarvittavat vapaat järjestyisivät. Tämä asettaa heidät eriarvoiseen asemaan muiden lasta toivovien kanssa ja altistaa pahimmillaan epäasialliselle kohtelulle.
”Jotta tahatonta lapsettomuutta kokevat olisivat yhdenvertaisessa asemassa, tulisi työn ja perheen yhteensovittamisen käytäntöjen koskea myös lapsettomia ja lasta toivovia perheitä”, Simpukan puheenjohtaja Katja Helenelund muistuttaa.
”Lisäksi lapsettomuushoitojen aiheuttaman työkyvyttömyyden ajalta tulisi maksaa sairausajan palkkaa ja lapsettomuushoitoja tulisi koskea samanlainen syrjinnän kieltävä lainsäädäntö kuin raskautta”, hän lisää.
Simpukan työelämäkyselyyn tahatonta lapsettomuutta kokeneille vastasi 320 henkilöä, joista 98 prosenttia oli naisia. 3.-9. toukokuuta vietettävä Simpukka-viikko huipentuu jo 28. kertaa vietettävään Lapsettomien lauantaihin 8. toukokuuta – löydät lisätietoa Simpukka-viikosta sekä Simpukka-yhdistyksestä täältä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!