Ehkäisypillerit eivät vähennä naisen seksiviettiä – paitsi jos niiden käyttö aloitetaan kesken suhteen

Seksivietissä saattaa tapahtua muutoksia, jos pillerit aloittaa tai lopettaa suhteen aikana.
Monia naisia saattaa huolettaa, että ehkäisypillerit vähentävät seksiviettiä. Psychological Science -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan näin ei kuitenkaan aina käy.
Daily Mailin mukaan tutkimuksesta selvisi, että naisen seksuaalisessa tyytyväisyydessä ei tapahdu muutoksia, jos hän tapaa uuden kumppaninsa silloin, kun jo syö pillereitä. Jos naiset kuitenkin lopettavat pillereiden käytön suhteen aikana, heidän seksihalunsa laskevat.
Tutkimusta tehtiin 365 pariskunnan avulla. Stirlingin, Glasgown, Newcastlen, Northumbrian ja Prahassa sijaitsevan Charlesin yliopiston tutkijat selvittivät, miten naisten senhetkinen ja aiempi hormonaalisten ehkäisypillereiden käyttö vaikutti pitkissä parisuhteissa sekä seksuaalisiin että seksuaalittomiin asioihin.
”Löydöksemme osoittivat, että ne naiset, jotka olivat tavanneet kumppaninsa pillereitä syödessään ja tutkimushetkellä käyttivät niitä, kertoivat korkeammasta seksuaalisesta tyytyväisyydestä kuin naiset, jotka olivat aloittaneet tai lopettaneet pillereiden käytön parisuhteen aikana. Myös niillä naisilla, jotka eivät olleet koskaan käyttäneet pillereitä, seksuaalinen tyytyväisyys oli korkeampi”, tutkimusta johtanut tohtori Craig Roberts kertoi Daily Mailille.
”Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet hormonaalisten ehkäisykeinojen, kuten pillereiden, hienoisesti muuttavan naisten käsitystä heidän ihannekumppanistaan ja usein pillereitä uuden kumppanin tavatessaan käyttäneet naiset voivat mieltää kumppanin vähemmän viehättäväksi, kun he lopettavat pillerit”, hän kommentoi.
”Tuloksemme tukevat aiempia tutkimuksia, mutta ratkaisevasti ne myös osoittavat, millainen vaikutus hormonaalisen ehkäisyn käytön muutoksella parisuhteen aikana voi olla naisen seksuaaliseen tyytyväisyyteen kumppaninsa kanssa”, Roberts jatkoi.
Lähde: Daily Mail
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- 10 pientä arkista tekoa, joiden avulla mies pitää naisen tyytyväisenä
- 9 vinkkiä, joilla saat miehesi innostumaan yhteen muutosta
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne