”BBQ-kastiketta tisseillä” – Isä löysi omalaatuisia hakuja 8-vuotiaan poikansa iPadilta
Pojan hakuhistorian tutkiminen aiheutti isässä hulvattoman reaktion ja videosta on tullut somehitti.
Internetin hakuhistoria voi paljastaa ihmisestä nolojakin asioita – ainakin hänen itsensä mielestä – joten monet huolehtivat, etteivät muut pääse hakuhistoriaan käsiksi. Pienten lasten kohdalla vanhemmat kuitenkin usein tutkivat, mitä jälkikasvu netistä etsii.
Näin on käynyt myös Ashleigh Wilsonin 8-vuotiaalle pikkuveljelle. Wilson on jakanut Twitterissä videon, jolla sisarusten Craig-isä selaa veljen iPadin hakuhistoriaa.
Pikkuveli on ollut hakuhistorian perusteella kiinnostunut muun muassa selkounista ja julkkisten, kuten Elviksen ja Michael Jacksonin, kuolemista. Myös Fortnite-peli sekä siitä tubettava Shadical sekä tuhopoltto ovat kiinnostaneet 8-vuotiasta.
Kaiken huippu on kuitenkin tuorein haku: ”bbq sauce on titties”, eli BBQ-kastiketta tisseillä. Tämän luettuaan isä purskahtaa makeaan nauruun iPad käsissään.
Toisin kuin hausta voisi kuvitella, ei kyse ole mistään K18-asiasta. Haku liittyy suosittuun Vine-klippiin, jolla vuorostaan viitataan kohtaukseen Orange Is the New Black -sarjassa.
Some-kansa innostui videosta ja siitä on nopeasti tullut hitti. Osa sen nähneistä on kuitenkin hieman huolestunut 8-vuotiaan tuhopoltto-hausta, mutta videon julkaissut isosisko avasi sitä hieman Metrolle.
”Se on todella hassua, hän on todella fiksu ja utelias, joten hän katsoi uutisjuttua tuhopoltosta, mikä sai hänet googlaamaan lisätietoa”, sisko kertoi.
”Hän on mainio lapsi, joka aina keksii jotain tällaista”, hän lisäsi.
Videon lähdettyä leviämään on se päätynyt myös yhden haun aiheen, Fortnite-tubettaja Shadicalin, tietoon. Tubettaja vastasi Ashleighille Twitterissä voivansa paljastaa kasvonsa vain hänen veljelleen, koska hän vaikutti olevan niin kiinnostunut siitä, miltä Shadical näyttää.
8-vuotias on mitä ilmeisimmin suuri Fortnite-fani, sillä aiemmin hän aiheutti vanhemmilleen yli 200 euron laskun peliä pelaamalla. Isosisko kuvasi videon, kuinka perhe muun muassa juksasi poikaa laskun takia ja siitäkin tuli nettihitti.
Isosisko on saanut itse osansa veljensä kiusoittelusta viraaliksi päätyneillä videoilla, sillä ihmiset ovat alkaneet jättää hänen Instagram-sivulleen ’BBQ Titties’ -kommentteja.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että raha uhkaa parisuhdetta – yksikin riittää huoleen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Äidiksi tuleminen toi mukanaan tunteen, josta puhutaan valitettavan vähän
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Huomaamaton mutta yleinen vaara meikkipussissa – näin vältät sen
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Selvitä, onko suhteessanne kyse tosirakkaudesta – nämä 12 asiaa kertovat vastauksen
- Alushousuilla on yllättävän lyhyt käyttöikä – nyt on hyvä hetki tarkistaa omat
- Näin saat meikkitahrat pois talvitakista ilman pesukonetta
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Älä sorru näihin meikkimokiin – ne tekevät ilmeestä vain entistä väsyneemmän
- Pelkkä liikunta ei kumoa istumisen haittoja – tässä kriittinen raja, joka lisää kuolemanriskiä
