Jos hermosi kiristyvät ravintolassa viereisessä pöydässä istuvan keiton hörppimisestä tai leffateatterissa vierustoverin äänekkäästä hengittämisestä, et ole yksin.

Kärsit todennäköisesti aidosta herkkyydestä arkipäivän äänille, jota kutsutaan misofoniaksi.

Misofoniasta kärsivät vihaavat tietynlaisia jokapäiväisiä ääniä, kuten syömistä, jauhamista, äänekästä hengittämistä tai esimerkiksi toistuvaa mustekynän napsuttelua. Sairaudeksi tämä ongelma määriteltiin vasta vuonna 2001, kertoo Time.

Vuosien aikana tutkijat ovat olleet skeptisiä sen suhteen, onko misofonia todellinen lääketieteellinen sairaus, mutta brittiläistutkimuksessa havaittiin, että misofoniaa sairastavien aivojen etulohko eroaa niiden aivoista, joilla misofoniaa ei ole.

Aito sairaus

Tutkimuksessa misofoniasta kärsivien aivokuvissa huomattiin muutoksia aivotoiminnassa silloin, kun he kuulivat jonkun heitä ärsyttävän äänen. Aivokuvanteet osoittivat, että näillä ihmisillä on poikkeavuuksia tunteidensa hallintamekanismeissa, mikä aiheuttaa sen, että aivot ylireagoivat tiettyihin ääniin.

Tutkijat havaitsivat myös, että nämä äänet voivat myös laukaista fyysisen reaktion, mikä tarkoitti kohonnutta pulssia sekä hikoilua. Tutkijat toivovat tulostensa helpottavan misofoniasta kärsivien kohdalla ongelman tunnistamista aidoksi sairaudeksi.

Lähde: Time

Kommentit

Kommenttia