Tutkimus on sen vahvistanut: jatkuva älypuhelimen näpräys ei ole hyvästä käsiäsi ajatellen.

Whatsapp, Snapchat, TikTok, Instagram ja Facebook ovat vain muutamia sovelluksia, jotka saavat ihmiset liimautumaan älypuhelintensa pariin. Tutkimus onkin selvittänyt, kuinka tämä jatkuva älypuhelimen näpräys voi tehdä sinusta fyysisesti heikomman.

Journal of Hand Therapy -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen mukaan nettisukupolven otteet ovat heikentyneet – varsinkin miesten kohdalla. Tästä on ”kiittäminen” niin viestittelyä, selaamista kuin pelaamista, mitä ihmiset harrastavat älypuhelimillaan.

HuffPostin mukaan tutkimuksessa testattiin 237 tervettä ihmistä, joista enemmistö (154) oli naisia. Iältään osallistujat olivat 20-34-vuotiaita.

Tutkimusta tehneet Elizabeth Fain ja Cara Weatherford Winston-Salem State University –yliopistosta mittasivat tutkimukseen osallistuneiden otevoimaa sekä sitä, kuinka kovalla voimalla osallistujat pystyivät painamaan peukaloaan etusormeensa (lateral pinch strength) ja vertasivat sitten löydöksiään tietoihin vastaavasta ryhmästä vuodelta 1985.

Tutkijoille selvisi, että tutkimukseen osallistuneilla miehillä oli kaikilla sekä heikompi otevoima että heikompi lateral pinch strength. Samoin oli myös 20-30-vuotiaiden naisten kohdalla, mutta 30-34-vuotiailla naisilla kumpikaan voima ei ollut heikompi.

Fainin mukaan yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla tulokset voi selittää se, että he ovat ”nettisukupolven peränpitäjiä”.

”He eivät ole tyypillisesti olleet niin upputuneita teknologiaan, joten he ovat todennäköisemmin osallistuneet fyysisesti vaativampiin tehtäviin/rooleihin”, Fain sanoi HuffPostin mukaan.

Eli toisin sanoen nettisukupolveen kuuluvista naisista vanhimmat eivät omaa samoja tapoja ja tottumuksia teknologian suhteen kuin vastaavan ikäiset miehet ja nettisukupolven nuoremmat ihmiset.

Fainin mukaan ote on tärkeä päivittäisessä elämässä sekä sen lisäksi sitä käytetään osoituksena yleisestä kunnosta ja mahdollisena ennusmerkkinä terveysongelmista ja vammoista.

HuffPostin mukaan aiempi tutkimus onkin paljastanut, että heikko ote voi olla korkeamman kuolleisuuden edelläkävijä. Vuonna 2015 Lancet-journalissa julkaistu tutkimus toi ilmi, että otevoiman puute on vahva ennustava tekijä kuolleisuusriskille ympäri maailman.

Tämä tutkimus ei kuitenkaan tarkoita välttämättä sitä, että nettisukupolvella olisi suurempi riski terveysongelmiin. Sen sijaan tutkijoiden mahdollisesti täytyy päivittää, mikä mielletään normaaliksi otevoimaksi terveelle nettisukupolveen kuuluvalle henkilölle, jotta lääkärit voivat mitata otevoimaa oikein myöhemmällä iällä.

Fainin ja Weatherfordin tutkimuksessa selvisi myös yksi etu, joka nettisukupolvella on: heillä on vahvemmat peukalot kuin vanhemmilla sukupolvilla. Fainin mukaan tämä ei kuitenkaan ole niin mahtavaa kuin voisi kuvitella, sillä peukalon lihakset ovat pieniä.

”Tiheä viestittely ja minimaaliset tauot tulehduttavat pienet lihakset, jotka menevät peukaloon, samalla tavalla kuin rannekanavassa”, Fain sanoi HuffPostin mukaan.

Todennäköisin riski on de Quervainin jännetuppitulehdukselle, joka on kivulias tila, joka vaikuttaa jänteisiin peukalon sivulla, ja Fainin mukaan sen saa puhkeamaan toistuvat liikkeet peukalossa ja ranteessa.

Fain suositteleekin pitämään 3-5 minuutin mittaisia ”minitaukoja”, lämmittelemään peukaloasi ja venyttämään sitä L-asentoon, kahdesta kolmeen kertaan tunnissa. Jos peukalossa on arkuutta, hän suosittelee laittamaan siihen kylmää kunnes alue on hetkellisesti turta kylmän jään takia.

Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä.

Lähde: HuffPost