8 asiaa, jotka selviävät, kun pieraiset – tämä määrä ei ole enää normaalia
Pierua ei kannata pidättää eikä sitä kannattaisi myöskään hävetä, koska jokainen meistä paukuttelee ja useimmat monta kertaa päivässä.
Aiemmin onkin uutisoitu siitä miksi pierut on parempi päästää ulos. Pierujen paukuttelu kertoo meistä erilaisia asioita. Osa ei häpeile siitä lähtevää ääntä ja hajua lainkaan, ja ujoimmat vetäytyvät suorittamaan kaasun päästelyn johonkin rauhalliseen paikkaan. Tässä Readersdigest-sivuston uutisessa ei ole kyse luonteenpiirteistä, joiden mukaan kaasuja päästellään ulos, vaan siitä mitä ne kertovat terveydestämme.
Sivustolla esitellään kahdeksan terveyteen liittyvää asiaa, jotka voivat selvitä siitä, kuinka paljon ja kuinka usein sinua pierettää. Myös pierun haju voi paljastaa jotain. Se, että tarve päästää kaasua ulos, tulee jopa 20 kertaa päivän aikana, on sekin vielä ihan normaalia. Mutta jos määrä on tätä suurempi, voi kyse olla jostakin muusta kuin normaalista toiminnasta.
1. Syöt paljon kuitua
Kuitua pitääkin syödä paljon, mutta se voi saada sinut paukuttelemaan normaalia enemmän. Ole silloin ehkä syönyt paljon papuja, kaalia, kukkakaalia, ruusukaalia tai leseitä. Ne auttavat pitämään ruoansulatuskanavan liikkeessä ja ne säätelevät verensokeria ja kolesterolia. Painosikin pysyy näitä syömällä hyvin kurissa. Näitä on siksi hyvä syödä, vaikka sen jälkeen voikin joutua piereskelemään normaalia enemmän.
Tämä johtuu siitä, että vatsa ja ohutsuoli eivät pysty imemään joitain hiilihydraatteja – sokereita, tärkkelystä ja kuituja – syömistäsi elintarvikkeista. Pahamaineiset kaasuntuottajat, kuten parsakaali ja pavut, sisältävät runsaasti hiilihydraattia, jota kutsutaan raffinoosiksi. Kun sulamattomat sokerit, kuten raffinoosi, pääsevät paksusuoleen, ruoansulatuskanavan kyseisessä osassa elävät bakteerit ravitsevat niitä ja tuottavat sivutuotteena kaasua.
2. Syöt liian nopeasti
Jos syöt liian nopeasti, haukkaat samalla paljon ilmaa sisääsi. Ja sehän tietysti tarkoittaa sitä, että se tulee jossakin vaiheessa ulos pieruna tai röyhtäyksenä. Ilmaa tulee nieltyä paljon myös silloin, kun jauhetaan purkkaa suussa tai imetään kovaa karkkia.
3. Suolibakteerisi ovat epätasapainossa
Ruuansulatuskanavan voidaan kuvitella olevan pitkä ja yhtenäinen lihaksikas putki. Ruoka menee sen yläosaan ja lihas supistuu, jotta ruoka työntyy vähitellen alaspäin. Normaalisti ohutsuoli supistaa ruokaa voimakkaasti paksusuolta kohti. Joskus on jokin syy, kuten lääkkeet, infektiot, jotkin sairaudet esimerkiksi diabetes, jotka voivat häiritä tätä toimintaa, joka toimii kuin puhdistavana aaltona. Silloin bakteerit pääsevät valloittamaan ohutsuolen, joka umpeutuu ja sinne kerääntyy ylimääräistä kaasua.
4. Sinulla on IBS
Myös ärtyvän suolen oireyhtymä IBS voi olla syynä jatkuvaan kaasutteluun. Se on krooninen tila, joka vaikuttaa paksusuolen toimintaan. Tämä voi aiheuttaa monenlaisia suolisto-oireita, joten pelkkä kaasunkertyminen ei ole ainoa vaiva. Elämäntapamuutokset auttavat tämän oireyhtymän hoidossa.
5. Maidon runsas juominen
Maito voi olla yksi syy runsaaseen kaasun kertymiseen. Jos juot paljon maitoa, kannattaa kokeilla, että vähentyykö piereskely, kun vaihdat maidon laktoosittomaan versioon tai täysin maidottomaan tuotteeseen. Laktoosi-intoleranssi on esimerkiksi erittäin yleistä.
6. Olet herkkä gluteenille
Syy kaasun suureen määrään voi löytyä siitäkin, että olet herkkä gluteenille. Jos sinulla on keliakia, gluteenin syöminen laukaisee immuunivasteen ohutsuolessasi. Reaktio voi aiheuttaa suolen limakalvon hajoamisen, joka vaikuttaa sen kykyyn absorboida ravinteita; ja vahingot voivat aiheuttaa liian paljon pieruja, ripulia tai jopa laihtumista.
7. Syöt liikaa keinotekoisia makeutusaineita
Vaikka keinotekoisissa makeutusaineissa on vähemmän kaloreita kuin sokerissa, voi niistä olla sinulle silti haittaa. Esimerkiksi sorbitoli ja ksylitoli sisältävät paljon sokerialkoholeja, jotka voivat aiheuttaa pieruja ja turvotusta.
8. Sulkijalihaksesi on tiukka
Sulkijalihaksen tiukkuus ja nopeus vaikuttaa siihen, kuinka usein piereskelet ja kuinka tiivistä pierusi on. Mitä tiiviimpää se on, sitä pahemmalta se yleensä haisee. Jos se haisee mädänneiltä kananmunilta, olet syönyt jotain, jossa on rikkiä. Suurin osa päästämästämme kaasusta on hajuton seos hiilidioksidia, happea, typpeä, vetyä ja joskus myös metaania. Silloin, kun bakteerit hajottavat papuja, kaalia, lihaa ja muita rikkipitoisia elintarvikkeita, ne luovat samalla pienen määrän rikkiyhdisteitä, jotka antavat tämän erikoisen mädän kananmunan hajun.
Lähde: Readersdigest
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää