7 asiaa, joita hyvä äiti tekee – Vai onko liian hyvä jo liikaa?

Oletko sinä hyvä äiti?
Sekä yhteiskunta että äidit itse saattavat asettaa paineita siitä, miten esimerkillinen äiti toimii lastensa kanssa ja millaisen elinympäristön tämä näille luo. Totuus on usein kuvitelmia ihmeellisempää ja joskus myös parempaa.
Äiti, sinun ei todellakaan tarvitse pyrkiä täydellisyyteen kaikessa mitä teet. Ota alla olevista mallia:
1. Hyvä äiti kylvettää lapset joka päivä.
Jos lapset eivät ole kierineet mudassa, heitä tuskin tarvitsee kylvettää joka päivä. Kesäisin pihaleikkien jälkeen hiekan poissuihkutus riittää. Muina vuodenaikoina kylvetys kaksi kertaa viikossa on aivan riittävästi. Jokapäiväinen kylvetys vain kuivattaa ihoa.
2. Hyvä äiti on luonut lapsilleen rauhoittavan nukkumaanmenorutiinin.
Ihana ja rauhoittava nukkumaanmenorutiini kestää noin tunnin ja se sisältää kylvetyksen, lapsen lempeän silittelyn ja valojen himmentämisen. Tosiasiassa nukkumaanmenoon aletaan valmistautua jo iltapäivällä ja siihen kuuluu ainakin neljä kummallista ja myös raisua leikkiä, laulujen laulamista, kirjojen lukemista, musiikin kuuntelua, tanssia, hampaiden pesua, hyvän yön haleja ja pusuja määrittelemätön määrä, veden juomista, pissalla käymistä, veden juomista ja pissalla käymistä uudestaan.
3. Hyvä äiti ostaa vain luomuruokaa.
Lopulta siinä voi käydä niin, että marketin hedelmä- ja vihannesosastolla punnitset 2€/kappale maksavan luomuomenan ja neljäsosan tästä maksavan tavallisen omenan välillä ja päädyt hämmennykseltäsi olemaan ostamatta omenoita laisinkaan. Vaikka luomuun on hyvä pyrkiä, on kuitenkin parempi, että lapset syövät päivittäin vihanneksia ja hedelmiä, olkoonkin sitten tavallisia, jos luomuun ei ole aina varaa.
4. Hyvä äiti pakottaa lapsensa syömään vihanneksia.
Tietyn vihannesmäärän syöminen joka päivä on hyvä ajatus, joskin jälleen hieman haastava toteutettava. Ajatellaan, että lapsesi täytyy syödä tietty määrä vihanneksia ennen jälkiruuan saantia. Mikä on se tietty määrä? Lasketaanko haukkaisuksi, jos parsakaalin nuppu koskettaa kieltä, tai porkkanasta puraisee noin puolikkaan pikkusormenkynnen kokoisen palasen? Ja onko ”sopiva määrä vihanneksia päivässä” sen arvoista, että jokainen ruokailuhetki on yhtä tuskaa ja taistelua?
5. Hyvä äiti on loputtoman kärsivällinen.
Kun lapsi painelee jatkuvasti hirvittävää meteliä pitävää leikkikaluaan, puhelin soi koko ajan, kaurapuuro palaa pohjaan ja toisella lapsella on kyselyikä, joka kattaa jokaisen sekunnin hereillä olosta, voivat hermot joskus kärähtää kaurapuuron ohella. Toisaalta, miksi äidin pitäisi olla loputtoman tyyni, kun ei muukaan maailma ole? Jokainen ihminen menettää hermonsa, kun ulkopuolelta tulevat ärsykkeet ylittävät tietyn rajan. Lasten on hyvä oppia tämä.
6. Hyvä äiti pitää kodin täydellisen puhtaana.
Äitiys tuntuu olevan joskus pitkälti sitä, että äidin sijaan toimittaakin siivoojan virkaa. Monet äidit siivoavat keittiön neljä kertaa päivässä. He raaputtelevat likaa lattialta kynsillään ja poimivat pikkuisia sukkamyttyjä ja leluja lattialta päivät pitkät. Lapset voi opettaa auttamaan siivouksessa, eikä äidin tarvitse uhrautua kaikkien muiden jälkien siivoamisen eteen. Tällöin koti ei välttämättä ole koko ajan puhtauttaan kiiltävä, mutta ainakin kaikki osallistuvat sen siistinä pitämiseen ja ymmärtävät, mitä siisteys ja järjestys edellyttää.
7. Hyvä äiti viettää kaikki viikonloput lastensa kanssa.
Monet äidit kaipaavat lasten saannin jälkeen aikaa, jolloin he vielä viettivät aikaa kotonaan tehden ei-yhtään-mitään. Puolison kanssa voi sopia, että yhtenä päivänä viikossa heräätte aikaisin, ja hän lähtee puoleksi päiväksi lasten kanssa ulos. Tällöin toiselle jää aikaa ottaa kotona yksin rennosti. Tämän jälkeen lasten kanssa touhuamiseenkin on varmasti enemmän energiaa.
Entä käyttääkö hyvä äiti lastensa seurassa lainkaan älylaitetta?
Lähde: Huffington Post
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!