5 syytä, miksi kannattaa käydä ulkona syömässä yksin

Vaikka ajatus voi olla jopa pelottava, on yksin syömisessä ulkona hyvät puolensakin.
Monet suuntaavat ulos syömään yhdessä jonkun kanssa, mutta vain omasta seurastaan nauttivien määräkin on nousussa. Ajatus yksin syömisestä ulkona ravintolassa voi olla ahdistava ja pelottava, mutta siinä on myös hyviä puolia.
Alle on listattu viisi syytä, miksi sinun kannattaisi käydä yksin syömässä ulkona.
1. Saat omaa rauhaa
Yksin ei ole sama kuin yksinäinen ja yksinään syömisessä on paljon etuja. Ajan viettäminen vain itsesi kanssa voi tehostaa luovuuttasi ja saada sinut pitämään itsestäsi enemmän. Pöytä yhdelle -varaus myös tarkoittaa, ettei sinun täydy tarjota maistiaisia ruoastasi kenellekään – se on kaikki sinun.
2. Ei tarvetta small talkille
Kun menet muiden seurassa syömään, ei small talkilta voi välttyä. Kuulumisten kysely on rituaali, joka voi olla uuvuttava etenkin pitkän työpäivän jälkeen. Tauko pinnallisesta jutustelusta antaa aivoillesi mahdollisuuden pohtia muita asioita, jotka ovat puhumisen arvoisia.
3. Aivosi saavat rentoutua ja keskittyä vain yhteen asiaan
Ihmiset tekevät usein monta asiaa yhtä aikaa. Kun teet kahta asiaa yhtä aikaa, teet oikeasti kumpaakin asiaa vain hitaammin. Kun menet yksin syömään, voit keskittyä siihen, kuinka herkullista ruokasi on ja nauttia siitä sen sijaan, että koettaisit syödessäsi pohtia, miten estää kiusalliset hiljaiset hetket.
4. Voit muuttaa nautiskelun meditoinniksi
Poikkeus yllä olevaan on meditointi samalla, kun syöt yksin. Anna itsellesi mahdollisuus todella maistaa kaikki ne maut, joista olet maksanut. Voit meditoida kaikenlaisella ruoalla keskittyen makuun, pureskelusi ääneen ja lautaselta tulevaan tuoksuun.
5. Teet terveellisempiä valintoja
Sinun ei tarvitse huolehtia olevasi porukan negatiivi-Nelli, kun jok ehdottaa jälkiruoka ja sinä et ole niin nälkäinen tai sinua ei huvita maksaa pienestä jälkkäriannoksesta. Sinun päivällisesi, sinun sääntösi. Tutkimukset ovat myös osoittaneet ihmisten matkivan ruokaseuralaisten syömistapoja; jos muut syövät paljon (tai vähän), toimit itse samoin. Kun syöt yksin, syöt silloin omaa tahtiasi ja voit lopettaa, kun olet täynnä – ei tarvitse olla mieliksi kenellekään.
Lähde: Huffington Post
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!