25 vinkkiä kuinka näyttää nuoremmalta: ”Käytä kahta tyynyä, jolloin…”
Kukapa ei haluaisi näyttää nuoremmalta, jos ikää on kertynyt jo jonkin verran.
Onneksi asialle voi tehdä jotain tai oikeastaan paljonkin. Tässä alla on sellaisia tekoja useampia, jotka nuorentavat ja tekevät sen vielä melko nopeasti.
Nämä 25 tekoa nuorentavat:
- Käytä kahta tyynyä, jolloin esimerkiksi painovoima ei aiheuta silmiin turvotusta.
- Ole eloisampi.
- Ole fyysisesti aktiivinen.
- Pukeudu väreihin, jotka nuorentavat sinua.
- Pureskele piparminttu- tai kanelipurukumia tai imeskele kovaa piparminttukarkkia, joista saat energiaa ja näytät elinvoimaisemmalta sekä samalla nuoremmalta.
- Koita pitää selkä suorana, jota voit harjoitella.
- Peitä oikeanlaisella leikkauksella se, että hiuksesi ovat harventuneet.
- Käytä shampoota, joka lisää hiuksiisi volyymia. Myös lager-olut tekee sen, koska se tarttuu jokaiseen hiussäikeeseen ja tekee niistä paremman näköiset.
- Syö ruokaa, joka nuorentaa. Sellaisia ovat esimerkiksi omega3-rasvahappoja sisältävät kalat sekä parsakaali, kukkakaali, pinaatti ja pavut.
- Harrasta seksiä.
- Nuku yöllä hyvin.
- Ota päiväunet.
- Pidä myös käsistäsi huolta esimerkiksi rasvaamalla niitä.
- Syö kunnon aamiainen esimerkiksi kaurapuuroa.
- Laita kasvoillesi retinolia.
- Paastoa välillä päivä tai kaksi, koska se tehostaa kollageenin tuotantoa.
- Syö B12-vitamiinia, jota saat monista ruuista.
- Pidä huolta myös silmien ympärillä olevasta ihosta.
- Rentoudu ja lämmittele, jotka vapauttavat endorfiinia, jolloin näytät rennommalta ja ehkä nuoremmalta.
- Juo sitruunavettä, vältä kahvia.
- Käytä aurinkosuojia.
- Älä laita kasvoillesi liikaa meikkiä, koska se voi saada rypyt paremmin esille.
- Tee kasvohierontaa.
- Pidä hyvää huolta hampaistasi.
- Värjää hiukset, mutta muista, että myös harmaat hiukset näyttävät hyvältä.
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun