15 tekosyytä, joita jokainen nainen käyttää uusien vaatteiden ostamiseksi
Kuva: Fotolia
Näitä asioita pääsee ulos naisten suusta – tai hän pohdiskelee niitä omassa mielessä – kesken shoppailukierroksen.
Uusia vaatteita on aina hauska ostaa, vaikka aina niille ei olisi tarvetta. Moni kysyykin shoppailukierroksella vaatteita ihaillessaan, tarvitseeko todella kyseistä vaatekappaletta. Usein tähän kysymykseen vastaa niin, että lopulta vaate kulkeutuu ostoskassissa kotiin. Toisinaan vastaukset ovat kuitenkin vain tekosyitä, jonka avulla voi tyytyväisin mielin hankkia jotain uutta kivaa päälle laitettavaa. Alla on 15 tekosyytä, joita naiset käyttävät shoppaillessaan. 1. ”Voin käyttää sitä kaiken kanssa!” Se on yläosa, joka sopii farkkuihin, työhousuihin, hameen kanssa, nahkatakin kaveriksi… Yhdistelmiä kyllä löytyy, joten tietysti vaate pitää ostaa! 2. ”Se on nyt niiiiin muodissa.” Kaikilla muillakin on nyt juuri sellainen vaatekappale, joten totta kait sinunkin täytyy ostaa sellainen. 3. ”Se on alennuksessa.” Alkuperäisellä 50 euron hinnalla mekko oli vähän tylsä, mutta nyt 30 prosentin allennuksessa sinulla onkin eri ääni kellossa. 4. ”Voin aina palauttaa sen.” Kaupassa päättäminen on niin stressaavaa – sama siis ostaa se, viedä kotiin ja palauttaa, jos se ei ollutkaan hyvä. 5. ”Tämä on todellinen sijoitus!” Pystyt kuitenkin käyttämään vaatetta ikuisuuden, joten perustelet sen olevan silloin hyvä ostos. 6. ”Se on klassikko eikä se koskaan mene pois muodista.” Tämä on vain eri tapa sanoa kohta 5. 7. ”Tiedetään, minulla on kymmeniä pareja korkokenkiä, mutta ei tässä värissä!” Joten oikeastaan kyse on kokonaan uusista kengistä. 8. ”Tarvitsen jotain uutta, koska minulla on tiedossa häät/työhaastattelu/syntymäpäivät/kissan kummin kaiman ristiäiset…” Eihän se ole sinun vikasi, että olet saanut kutsun jonnekin, mitä varten ehdottomasti tarvitset uuden asun. 9. ”En ole ostanut mitään uutta aaaaaaikoihin.” Tietysti on siis aiheellista tuhlata edes muutama kymppi vaatteisiin. 10. ”Se vaikuttaa olevan hyvää laatua, joten voin käyttää sitä seuraavanakin kesänä.” Se tosin maksoi kympin, joten on hieman epätodennäköistä, näkeekö vaatekappale vielä seuraavan kesän vai ei… 11. ”(Ihailemasi julkkiksen/tyyli-ikonin nimi tähän) pukeutui tämän kaltaiseen viime viikolla.” Jos jotain vastaavaa on nähty julkkiksen yllä, ei sellaisen ostaminen voi koskaan olla virhe. 12. ”Jos jakaa hinnan niillä kerroilla kuin käytän tätä…” Sehän on käytännössä sitten ilmainen. 13. ”Se symboloi minun uudistumistani.” Ei tässä ole kyse nyt vain skinny-mallin farkuista. Se symbolisoi sitä, kuinka uudistut ja sille ei voi laittaa hintalappu. 14. ”Kävin salilla / oli pitkä työviikko / olin vain kotona viime viikonlopun….” Ansaitset hieman jotain kivaa, joten hemmottelet itseäsi uusilla vaatteilla. 15. ”Palkkapäivä!” Se on käypä selitys lähes kaikkeen. Lähde: CosmopolitanLUE MYÖS:
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi