12 syytä, miksi äidit ovat parhaita roolimalleja

Monelle oma äiti on paras roolimalli kuin olla voi.
Toisinaan äitejä saatetaan pitää itsestäänselvyytenä, mutta monelle oma äiti on silti paras roolimalli. Äidit ovat kuin tosielämän supersankareita useiden supervoimien kera; äiti on kasvattanut lapsiaan, ollut heidän tukena ja rinnalla elämän eri vaiheissa, huolehtinut ja hoitanut ja aina puolustanut omiaan.
Äideiltä voikin oppia monia asioita, minkä takia alle on listattu 12 syytä, miksi äidt ovat parhaita roolimalleja.
1. Säpäkkyys
Ystäväsi voivat ajatella, että äitisi on suloisin ja kiltein ihminen maan päällä, mutta he eivät ole nähneet sitä säpäkkää puolta, jonka sinä tunnet. Tiedät äitisi osaavan laittaa jauhot suuhun ihmisille tai saavan heidät vaikenemaan pelkällä katseella.
2. Vahvuus
Äideille voisi antaa maailman vahvin nainen -tittelin heidän kestettyään uhmaiät, murrosiät, teini-iät ja kaikki ne kiukuttelut ja kapinoinnit kaikkien elämän huolien ja murheiden lisäksi.
3. Viisaus
Äideillä on kuin jokin ylimääräinen aisti, jolla he huomaavat asiat, joita et itse edes aina välttämättä tiedosta. Esimerkki? Se kun äitisi varoitteli sinua pojasta, jota tapailit – äiti oli oikeassa, se tyyppi ei ollut hyvä sinua kohtaan.
4. Tyylikkyys
Kun eri vuosikymmenten trendit kiertävät ja tulevat uudelleen muotiin, löydät äidin vaatekaapista vaatteita, jotka olivat hänen nuoruudessaan iso juttu ja nyt sinä voit käyttää niitä.
5. Jättää tuomitsematta
Voit luottaa siihen, että äidille voit kertoa kaiken tai tehdä hänen edessään lähes mitä tahansa eikä hän rakasta sinua yhtään vähemmän tai tuomitse sinua tekojesi takia.
6. Kokkaustaidot
Kotiruokaa on vaikea voittaa ja äidit osaavat loihtia todella maittavia aterioita. Vannot aina itsellesi opettelevasi äidin kokkaussalat, mutta lopulta keskityt vain syömiseen.
7. Positiivisuus
Hän osaa lohduttaa ja valita sanansa oikein piristäen sinua – vai muistatko hetkiä, jolloin olet purkanut mieltäsi äidillesi ja olosi ei olisi sen jälkeen parantunut?
8. Itsevarmuus
Äidit osaavat olla viileitä kuin viilipytyt eivätkä välitä, mitä ihmiset heistä ajattelevat. Monet toivovatkin, että olisivat yhtä itsevarmoja, että voisi poiketa päiväkahville kahvilaan sunnuntaina jopa olohousuissa.
9. Rehellisyyden puolesta puhuminen
Rehellisyys maan perii. Tähän monet äidit luottavat ja ovat opettaneet samaa jälkikasvulleen. Äidit osaavat sanoa myös rehellisen mielipiteensä asioista, joista muut eivät sitä suostu sanomaan vaatteista uuteen hiustyyliisi.
10. Epäitsekkyys
Äiti laittaa sinut aina itsensä edelle. Se, jos mikä, on aitoa ja puhdasta rakkautta.
11. Ei koskaan luovuta
Omistautuminen tavoitteen saavuttamiseksi on jotain, mitä äiti on opettanut. Oli kyse sitten nuuskimisesta huoneessasi tai sinun hätistelystä varaamaan aika lääkärille jatkuvan yskäsi takia, ei äiti koskaan luovuta ja hän ajattelee sinun parastasi.
12. Treffineuvot
Äidillä voi olla näkemystä asioihin enemmän kuin parhailla ystävilläsi ja hän osaa antaa hyviä treffineuvoja. Äidit myös osaavat hyvin huomata, milloin treffailemasi tyyppi ei kuulosta rehdiltä kaverilta ja näin osaavat varoittaa sinua, ettei sydämesi säry.
Mitä sinä olet oppinut äidiltäsi? Onko sinun äitisi roolimallisi? Kerro se kommenteissa!
Lähde: Metro
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?