102-vuotias tanssija näkee omaa tanssiaan videolta ensimmäisen kerran
Alice Barker oli ammattitanssija Harlemissa 1930- ja 1940-luvuilla. Huolimatta siitä, että hän tanssi urallaan monien legendojen esityksissä, elokuvissa, mainoksissa ja televisio-ohjelmissa, hän ei ollut koskaan nähnyt itsestään videoita noilta ajoilta. Myös kaikki hänen valokuvansa olivat kadonneet.
Sivusto Jazz-on-film.comin Mark Cantor auttoi Alicen ystävää löytämään tallenteita, joilla hän esiintyi. Näin hänen oli mahdollista nähdä itsensä esiintymässä ensimmäistä kertaa elämässään. Alice Barker puhuu viisaita sanoja katsoessaan tallenteita. Hän kertoo nauttineensa omasta tanssijan ammatistaan niin paljon, että olisi tehnyt sitä vaikka ilmaiseksi. Piileeköhän tässä yksi pitkän iän salaisuuksista? Lähde: YoutubeLUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi