Poikkeaviksi määritellyistä fetisseistä puolet eivät olekaan epätavallisia tai harvinaisia.

Uuden tutkimuksen mukaan osa psykiatriassa poikkeaviksi määritellyistä fetisseistä ovatkin ihmisten keskuudessa yleisiä ja tavallisia.

Independentin mukaan Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, Fifth Edition -julkaisussa (DSM-5) seksuaaliset kiinnostuksen kohteet jaotellaan kahteen luokkaan, normaaleihin ja poikkeaviin.

Tutkimusta varten noin tuhannelta Kanadan Quebecissa asuvalta kysyttiin heidän kokemuksiaan seksuaalisista tavoista, jotka mielletään DSM-5:ssä epänormaaleiksi. Näitä tapoja on kahdeksan ja tutkimuksessa ilmeni, että puolet niistä eivät ole harvinaisia tai epätavallisia osallistujien kertomien kokemusten ja halujen joukossa.

“Kaiken kaikkiaan lähes puolet (45,6%) osallistujista oli kiinnostunut vähintään yhdestä poikkeavaksi mielletystä seksuaalisesta tavasta, kun taas 33 prosenttia eli yksi kolmesta oli kokeillut sitä ainakin kerran”, tutkimuksen tekoon osallistunut professori Christian Joyal kommentoi.

“Nämä faktat viittaavat siihen, että meidän täytyy tietää, mitkä ovat normaaleja seksuaalisia toimia ennen kuin laillinen seksuaalinen kiinnostuksen kohde todetaan poikkeavaksi”, hän jatkoi.

“Jotkin poikkeavat kiinnostuksen kohteet ovat yleisempiä kuin ihmiset osaavat olettaa sekä fantasioina että haluina ja tapoina”, professori kertoi.

Independentin mukaan tutkimukseen osallistuneita kiinnosti eniten voyeurismi (tirkistelynhalu, 35%), fetisismi (26%), frotterismi (henkilö saa tyydytyksen toisia ihmisiä vasten hankaamisesta, 26%) ja masokismi (19%).

Tutkimuksessa paljastui, että masokismi oli merkittävästi yhteydessä monipuolisiin seksuaalisiin kiinnostuksen kohteisiin ja kytköksissä parempaan tyytyväisyyteen seksielämän tyydyttävyydessä.

Joyalin mukaan yleisesti on niin, että poikkeavat tavat kiinnostavat enemmän miehiä kuin naisia.

“Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että naisia ne eivät kiinnostaisi ollenkaan. Itse asiassa naiset, jotka kertoivat kiinnostuksesta seksuaalista alistumista kohtaan omasivat monipuolisemmat seksuaaliset kiinnostukset ja kertoivat tyydyttävämmästä seksielämästä”, professori kertoi.

“Seksuaalinen alistuminen ei näin ollen ole poikkeava kiinnostuksen kohde”, hän jatkoi.

Joyalin mukaan tutkijat uskovat quebecilaisiin asukkaisiin pohjautuvien tutkimustulosten pätevän myös väestöihin Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.

Tutkimus ilmestyi The Journal of Sex Research -julkaisussa. Voit lukea siitä lisää täältä.

Lähde: Independent

Kommentit

Kommenttia