Koulussa paremmin pärjänneet, korkeammin kouluttautuneet naiset juovat todennäköisemmin alkoholia lähes päivittäin.

”Mitä paremmin koulutettu nainen on, sitä todennäköisemmin hän juo alkoholia melkein joka päivä ja kertoo ongelmista juomistottumustensa takia”, todetaan vuonna 2010 julkaistussa London School of Economicsin tutkimuksessa.

Tutkimuksen mukaan jonkinlaisen koulutustason omaavat naiset joivat melkein päivittäin 71 prosenttia todennäköisemmin verrattuna koulutustasottomiin naisiin. Telegraphin mukaan tutkinnon suorittaneilla naisilla todennäköisyys oli 86 prosenttia.

Tutkimuksessa ilmeni myös, että korkeammin koulutetuilla naisilla oli 1,7 kertaa todennäköisemmin alkoholiongelma verrattuna vähemmän koulutettuihin naisiin. Koulussa hyviä tuloksia kokeissa saaneilla naisilla oli myös suurempi riski alkoholiongelmiin.

Vastaavanlainen kytkös koulutustason ja alkoholin kulutuksen välillä havaittiin myös miehissä, mutta korrelaatio ei ollut yhtä vahva kuin naisten kohdalla. Telegraphin mukaan kohtalaiset tai korkeat testitulokset koululaisina saaneet naiset joivat 2,1 kertaa todennäköisemmin päivittäin aikuisena, mutta hyviä tuloksia koulussa saaneilla miehillä todennäköisyys samaan oli vain 49 prosenttia.

”Sekä naiset että miehet, jotka saivat 5- ja 10-vuotiaina saivat hyviä testituloksia koulussa, omaavat merkittävästi todennäköisemmin haitallisia alkoholin kulutustapoja kuin huonosti koulutesteissä pärjänneet henkilöt”, tutkimuksessa todetaan.

Social Science and Medicine -journalissa julkaistua tutkimusta tehneet Francesca Borgonovi ja Maria Huerta antoivat useita syitä sille, miksi korkeammin koulutetut naiset juovat enemmän alkoholia.

Telegraphin mukaan näillä naisilla on taipumusta perustaa perhe myöhemmin, siirtäen näin vanhemmuuden vastuuta tai ollessaan lapsia, he ovat saattaneet kasvaa keskiluokkaisissa perheissä ja nähdä vanhempiensa juovan säännöllisesti. Heillä voi olla aktiivisemmat sosiaaliset elämät tai he saattavat olla töissä miesvaltaisissa työpaikoissa, joissa on juomiskulttuuri olemassa.

Tutkimuksessa seurattiin tuhansia 39-vuotiaita naisia ja miehiä, jotka syntyivät Britanniassa saman viikon aikana vuonna 1970. Heiltä kysyttiin kysymyksiä elämäntavoistaa säännöllisin väliajoin heidän elämiensä aikana.

Telegraphin mukaan tutkijat ottivat huomioon jokaisen osallistujan koulutestien tuloksia sekä heidän koulutustasonsa sekä vastauksensa säännöllisesti toteutettuihin kyselyihin, joissa osallistujilta kysyttiin muun muassa ovatko he koskaan kokeneet tarvetta vähentää juomista tai ovatko he koskaan joutuneet nauttimaan alkoholia herättyään rauhoitellakseen hermojaan tai päästäkseen eroon krapulasta.

Mitä mieltä sinä olet tästä uutisesta? Kommentoi alla!

Lähde: Telegraph