Yli puolella hääpareista on vieraiden joukossa entisiä petikumppaneita
Ensisijaisesti kutsuttavien listalla ovat kuitenkin perheenjäsenet.
Hääpäivänä yleensä juhlistetaan kahden ihmisen välistä rakkautta, mutta häävieraiden joukossa on nykyään yhä useammin henkilöitä, jotka ovat jossain vaiheessa ennen hääparin suhteen alkamista harrastaneet parin osapuolten kanssa seksiä. Näin ainakin väittää tutkimus. Paper-shaker.com -sivuston tekemän tutkimuksen mukaan 60 prosenttia vastanaineista ovat olleet sängyssä kahden tai useamman häävieraan kanssa. Tutkimus myös paljasti, että 32 prosenttia vastanaineista haluaisi kumppaninsa olevan autuaasti tietämätön kyseisesten vieraiden kanssa jaetuista kokemuksista. Tutkimukseen osallistuneista 12 prosenttia oli jopa pyytänyt häissä vieraana olevia entisiä petikumppaneitaan olemaan paljastamatta salaisuuttaan. Vaikka hääjuhlassa voikin olla vieraana entisiä seksikumppaneita, ovat silti perheenjäsenet ne, jotka ensisijaisesti kutsutaan häihin. Paper-shakerin tutkimuksesta kävi myös ilmi, että neljäsosa pareista ei niin sanotusti täydellistänyt avioliittoaan hääyönä. 54 prosenttia heistä kertoi syyksi sen, että juhlapäivä oli vienyt energiat ja he olivat liian väsyneitä ja yksi viidestä sanoi seksittömän hääyön johtuneen liiallisesta humalatilasta. Lähde: Daily MailLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen