Yli kuusikymppisilläkin on fetissejä – BDSM kiinnostaa eniten, paljastaa kysely
Seksin harrastaminen on osa ihmisten elämää myös vanhemmalla iällä ja tutkimuksen mukaan se voi auttaa nauttimaan elämästä enemmän.
Ihmiset ovat seksuaalisesti aktiivisia vielä reilusti yli kuusikymppisenäkin. Useampi kuin yksi kymmenestä (11 %) haluaisi aloittaa uuden seksisuhteen kuluvan vuoden aikana ja lähes neljännes (23 %) haluaisi kokeilla uusia juttuja makuuhuoneen puolella nykyisen kumppaninsa kanssa, selviää OnBuyn teettämästä kyselystä.
Vaikka vain kuusi prosenttia vastaajista koki seksiviettinsä kasvaneen ja lähes puolet (48 %) ei ollut kokenut mitään seksuaalista aktia viimeisen vuoden aikana, on kyselyn perusteella seksi silti yli 60-vuotiaiden mielessä. Kolme viidestä myönsi ajattelevansa seksiä viikoittain ja viidennes ajattelee seksiä päivittäin – ja heistä peräti kahdeksan prosenttia miehistä sekä naisista ajattelee seksiä 5-10 kertaa päivässä.
Aivan kuin seksin harrastaminen, myös fetissit ovat vanhemmankin väestön mieleen. OnBuyn kyselyyn vastanneista 20 prosenttia kertoi, että heillä on tiettyjä fetissejä.
Suosituin fetissi yli 60-vuotiaiden keskuudessa on BDSM, joka kiinnostaa 63 prosenttia heistä, joilla on fetissejä. Myös ikäleikit, joissa teeskennellään olevansa nuorempia tai vanhempia, sekä ryhmäseksi ovat yli kuusikymppisten mieleen.
Kyselyssä listattiin yhteensä kymmenen yli 60-vuotiaita eniten kiinnostavaa fetissiä. Alta voit katsoa fetissien top 10 -listan kokonaisuudessaan:
- BDSM (63 %)
- Ikäleikit (60 %)
- Ryhmäseksi (58 %)
- Dominoiva ja alistuva (56 %)
- Kohtaus/roolileikit (53 %)
- Jalkafetissi (51 %)
- Tirkistely/voyeurismi (47 %)
- Piiskaaminen (44 %)
- Edge play (41 )
- Kultainen suihku (38 %)
OnBuyn kyselyyn vastasi 2 381 yli 60-vuotiasta henkilöä heinäkuussa 2020.
Aiemmin kerroimme tutkimuksesta, jonka mukaan yli 65-vuotiaat haluaisivat harrastaa enemmän seksiä. Olemme myös kertoneet seitsemänkymppisestä pariskunnasta, jotka osoittivat, ettei seksi lopu iän myötä: he tekivät pornoelokuvan.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 11 asiaa, joita mies ei saisi koskaan unohtaa tehdä seksin jälkeen
- Ärsyttävätkö pienet ja kutisevat näpyt ihossa? Näin helposti voit välttää ne
- Kannattaako yö- ja päivävoide ostaa erikseen – vai onko kyseessä vain markkinointikikka?
- 8 virhettä, joita moni nainen tekee hyvässäkin suhteessa – näin pääset niistä eroon
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Laske luomesi! Jos oikean käsivarren määrä ylittää tämän rajan, ihosyöpäriski kasvaa selvästi
- Hiuspohja rauhoittui vasta, kun uskalsin luopua shampoosta – ratkaisu löytyi voidehyllyltä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä