Seksin harrastaminen myös myöhemmällä iällä auttaa nauttimaan elämästä enemmän, paljastaa tutkimus
Tutkimuksen mukaan kaikenlainen seksuaalinen tekeminen on tärkeää iäkkäämmille ihmisille.
Seksillä voi olla merkittävä vaikutus hyvinvoinnin kannalta myöhemmällä iällä, selviää Sexual Medicine -journalissa julkaistusta tutkimuksesta. TIME-lehti kertoo tutkimuksen selvittäneen, että seksi voi olla yksi tapa, jonka avulla iäkkäämmät aikuiset voivat tuntea olonsa paremmaksi ja nauttia elämästä enemmän.
”Yleinen käsitys on, että iäkkäämmät aikuiset eivät ole seksuaalisesti niin aktiivisia kuin nuoremmat aikuiset tai eivät ole seksuaalisest aktiivisia ollenkaan”, tutkimuksen tekoon osallistunut Lee Smith Anglia Ruskin University -yliopistosta kommentoi.
”Seksuaalinen aktiivisuus vähenee ikääntyessä, mutta iäkkäämmät aikuiset eivät ole aseksuaaleja”, hän lisäsi.
Tutkimuksessaan Smith ja hänen kollegansa tutkivat tietoja lähes 7 000 aikuiselta britiltä, jotka olivat iältään 50-89-vuotiaita. Osallistujat kertoivat millä tavalla sekä miten usein he harrastivat seksiä ja kuinka samaa mieltä he olivat heidän elämänlaatuun ja hyvinvointiin liittyvien toteamusten kanssa, kuten ’Nautin asioista, joita teen’ tai ’Tunnen olevani täynnä energiaa nykyisin’.
Osallistujien vastausten perusteella heille määriteltiin elämästä nauttimisen arvo asteikolla 0-15. Seksuaalisesti aktiivisilla aikuisilla sekä heillä, jotka kertoivat kokevansa läheisyyttä kumppaniinsa, oli TIMEn mukaan suurempi elämänlaatutulos yleisesti.
Tutkimuksessa selvisi, että seksuaalisesti aktiivisilla miehillä keskimääräinen elämästä nauttimista kuvaava arvo oli 9,75 ja naisilla 9,86, kun taas heillä, jotka eivät olleet seksuaalisista aktiivisia, lukema oli 9,44 miehillä ja 9,67 naisilla. Vaikka erot ovat pienet, ovat ne tilastollisesti riittävän merkittävät viitataseen kytköksestä.
Miesten keskuudessa yhdynnän harrastaminen vähintään kahdesti kuukaudessa ja säännöllinen ’suuteleminen ja hyväileminen’ olivat kytköksissä parempaan elämästä nauttimiseen. Naisten kohdalla vain ei-yhdyntää sisältäneet aktiviteetit olivat merkittävästi kytköksissä elämästä nauttimiseen.
TIMEn mukaan Smith ei ole varma, mistä erot sukupuolten kohdalla johtuvat, mutta hän ehdottaa, että sillä voi olla evoluutiollinen tausta; yhdynnällä on biologian kannalta vähemmän merkitystä naisille vaihdevuosien jälkeen, kun taas miehet jatkavat siittiöiden tuottamista ja voivat olla viriilejä läpi elämänsä.
Tästä huolimatta tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kaikenlainen seksuaalinen tekeminen on tärkeää iäkkäämmille aikuisille. Tämä voi Smithin mukaan johtua siitä, että se tuottaa endorfiineja ja hoivaa emotionaalisen läheisyyden tunteita.
Saattaa olla tietysti mahdollista, ettei seksi ole ainoa asia, joka edistää näitä positiivisia kytköksiä. Onnellisemmat ja terveemmät aikuiset todennäköisemmin harrastavat enemmän seksiä.
Smithin tutkimus ei voinut todistaa, että aiheuttaako seksi parempaa hyvinvointia vai päinvastoin ja Smithin mukaan vaikutus on molemminpuolista. Tästä huolimatta Smithin mukaan siinä ei ole mitään haittaa, että kaikenikäisiä aikuisia rohkaistaan laittamaan seksuaalisuutensa etusijalle osana heidän yleistä terveyttä – varsinkin, kun elämästä nauttiminen ja hyvinvointi on kytköksissä kaikkeen paremmasta mielenterveydestä aina alhaisempiin määriin kroonisia sairauksia.
”Minusta seksuaalinen aktiivisuus on fyysisen liikunnan muoto”, Smith sanoi TIMElle.
”Jos olet iäkkäämpi ja harrastat enemmän seksiä, tunnet olosi paremmaksi”, hän päätti.
Voit tutustua tutkimukseen lisää täällä.
Lähde: TIME
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eron jälkeen moni tajuaa vasta myöhemmin halunneensa sanoa nämä asiat
- Nämä tavat saavat ihmiset viihtymään seurassasi
- Tutkimus löysi kiinnostavan yhteyden syntymäjärjestyksen ja persoonan välillä
- Näitä tapoja pidettiin ennen epäkohteliaina – nykyään ne ovat täysin arkipäivää
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Naiset saavat edelleen enemmän arvostelua näistä asioista kuin miehet
- Älä mene lankaan – näin kaupat manipuloivat sinut tekemään ostoksia
- Jos nämä asiat pätevät sinuun, et ole vielä täysin aikuistunut
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Tällainen hellyydenosoitus saa helposti koiran tuntemaan olonsa epämukavaksi
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja salakavalasti – tällainen muutos iholla kannattaa tutkituttaa
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Kuinka monet treffit ennen seksiä? Kysely paljastaa yleisimmän vastauksen
- Jätä nämä vähemmälle – ihosi voi alkaa voida paremmin nopeasti