Voit saada pelottavan taudin vain juomalla appelsiinimehua

Moni juo aamuisin lasillisen appelsiinimehua, mutta ei ehkä kannattaisi.
Appelsiinimehussa on paljon esimerkiksi C-vitamiinia, joten sen voisi kuvitella olevan suorastaan terveysjuomaa. Mikään ei ole terveellistä, jos sitä kuluttaa liikaa. Tämän ja muiden sitrushedelmäjuomien kohdalla liiallinen määrä voi tulla helpostikin vastaan, kuten tutkimuksessakin on todettu.
Sitrushedelmästä tehtyjen mehujen, kuten appelsiinimehun, juominen voi lisätä riskiä sairastua tappavimpaan ihosyövän muotoon
Nurses’ Health Study -tutkimuksessa kerättiin ja arvioitiin päivittäisen sitrusmehujen ja muiden ruokavaliotietojen kulutusta. Tutkimuksessa oli mukana 63 810 naista ja 41 622 miestä. Heitä seurattiin peräti 25 vuoden ajan.
Näistä noin 100 000 tutkimuksessa mukana olleista 1840 sairastui melanoomaan. Heistä kaikki ilmoitti juovansa päivässä ainakin kaksi sitrusmehuannosta. Greippimehun todettiin olevan kaikista sitrusmehuvaihtoehdoista kaikista todennäköisimmin yhteydessä ihosyöpään.
Kohtuullista sitrusmehujen päiväannokseksi sopivaa määrää ei vielä osata sanoa. Nämä tulokset vaativat vielä lisätutkimusta.
Lähde: Your Tango
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?