Viisi hyvää syytä odottaa naimisiinmenon kanssa
Avioliitto ei ole kaikkia varten ja siinä ei ole mitään väärää.
Nykypäivänä ympäri maailman naimisiin mennään vanhempina kuin ennen ja on yhä yleisempää, että häitä ei juhlita ollenkaan. Avioliiton paine ei ole enää ihan niin suuri kuin ennen ja yhä useammat viihtyvät paremmin sinkkuna tai avoliitossa. Kaksi- ja kolmekymppisten halukkuuteen mennä naimisiin voi myös vaikuttaa se, että he ovat Huffington Postin mukaan ensimmäinen sukupolvi, joka on kasvanut todistaen suurta avioerojen määrää. He voivat kokea parisuhteet riskialttiina, jos ovat seuranneet vierestä omien vanhempiensa liiton hajoamista tai sukulaisten ja ystävien vanhempien eroja.Joskus sinkkuna pysyminen ja naimisiinmenon odottaminen on hyvä idea. Alle on listattu viisi syytä, miksi:
1. Olet suhteessa, joka latistaa sinua tai olet usein epätyytyväinen suhteeseesi. 2. Koet, että joudut muuttamaan itseäsi, kuten arvojasi, tavoitteitasi tai unelmiasi, jotta kumppanisi hyväksyisi sinut. 3. Haluat ajan kanssa valita kumppanin, jolla on samanlaiset arvot ja mielenkiinnon kohteet kuin sinulla. 4. Sinulla on terve kunnioitus sitoutumista kohtaan, mutta et ole vain tavannut vielä sellaista henkilöä, johon sitoutua. 5. Olet tyytyväinen sinkku ja sinulla ei ole pakottavaa syytä naimisiinmenolle. Lähde: Huffington PostLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää