Video: Kilpikonna menetti etujalkansa – sai renkaat tilalle
90-vuotias kilpikonna rullailee menemään renkaillaan.
Mrs T:ksi kutsuttu kilpikonna oli talvihorroksessa, kun rotta pääsi sen etujalkojen kimppuun. Rottahyökkäyksen myötä 90-vuotias kilpikonna menetti etujalkansa, mutta kekseliäät omistajat liimasivat sen kilpeen pienet renkaat, joiden avulla Mrs T pääsee kulkemaan. ”Aivan kuin sillä olisi turboahdin, se kulkee tuplasti nopeammin kuin ennen”, omistaja Jude Ryder sanoi Telegraphille. ”Se käyttää takajalkojaan työntääkseen itseään eteenpäin. Se vaikuttaa melko tyytyväiseltä, mutta vaikea se on kilpikonnasta sanoa”, hän jatkoi. Telegraphin mukaan Ryderin poika Dale suunnitteli Mrs T:lle rengasviritelmän, jotta kilpikonna pystyisi liikkumaan. ”Se omaksui ne heti, mutta sen on pitänyt opetella miten käännytään ja pysähdytään. Se voi saada hyvän vauhdin nyt, paljon nopeamman kuin ennen. Mrs T on vielä melko nuori kilpikonnaksi. Se voi elää vielä 50 vuotta – se vain tarvitsee uudet renkaat aina silloin tällöin”, Ryder kertoi. Rotta puri Mrs T:n molemmat etujalat poikki kyynärniveleen asti. ”Meitä pelotti, että joudumme lopettamaan sen, mtta renkaat pelastivat sen elämän. Se liikkuu pihalla ja voimme aina löytää sen, koska siitä jää nykyisin oudot jäljet maahan”, Ryder päätti. Katso videolta, miten Mrs T liikkuu renkaidensa kanssa. Lähde: TelegraphLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 5 tapaa paljastavat ihmisen, joka kokee olevansa muita parempi
- Jos mies ei saa naista tuntemaan tätä, suhde ei kanna pitkälle
- Jos pidät näistä asioista edelleen kiinni, tämäkään vuosi tuskin tuo lisää onnellisuutta
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Pesukone ei ole aina paras vaihtoehto farkuille – tämä oudolta kuulostava tapa on harkinnan arvoinen
- Ajatteletko eri tavalla kuin muut? Nämä harrastukset ovat siihen usein yhteydessä
- Muutamat asiat paljastavat heti kaikille, että elämäsi on todellisuudessa täyttä kaaosta
- 11 tapaa, joilla älykkäät ihmiset osoittavat älykkyytensä sanomatta sanaakaan
- Keskity näihin asioihin, jos haluat muiden pitävän sinua kiinnostavampana
- Kaksi hyvin yksinkertaista asiaa, joita fiksutkin ihmiset lykkäävät aivan liian pitkään
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Entä jos oletkin itse se narsisti? 8 merkkiä, jotka kannattaa kohdata rehellisesti
- Eron jälkeen voi tuntua kuin elämältä olisi viety pohja – nämä 12 asiaa helpottavat tuskaa merkittävästi
- Näistä merkeistä huomaat, että miehesi on onneton omassa kodissaan
- Tästä syystä alushousut kannattaa jättää pukematta – jopa keskellä talvea
- Sydänkirurgi vannoo tämän aamurutiinin nimeen – voi muuttaa koko elämän suunnan
- Jokin on pahasti vialla, jos miehesi on lakannut välittämästä näistä asioista
- Tunnistatko nämä 10 piirrettä? Ne ovat yleisiä kaikkein onnettomimmilla ihmisillä
- Mummo neuvoi laittamaan sukkahousut pakkaseen – kuulosti hölmöltä, mutta toimi
- 11 tapaa, joilla älykkäät ihmiset osoittavat älykkyytensä sanomatta sanaakaan