Työpaikan naisille ei kannata sanoa näitä – 6 loukkaavaa sanaa
Se olisi mahtavaa, jos naisten ainoat haasteet työpaikoilla liittyisivät määräaikoihin ja strategisiin esteisiin.
Valitettavasti naisilla on työpaikoilla paljon muitakin haasteita, joista osa liittyy sukupuoleen perustuvaan syrjintään. Aiemmin on uutisoitu, kuinka esimerkiksi naisen euro on alle euron myös kevytyrittäjillä: Miehet tienaavat samoista töistä enemmän. Mutta myös kielenkäyttö työelämässä on joskus naisia loukkaavaa. Jopa viattomalta tuntuvat huomautukset voivat loukata.
Stereotypioiden kielteisten vaikutusten torjumiseksi olisi tärkeää olla tietoinen sanoista, joita ei pitäisi koskaan sanoa naiselle, etenkään ammatillisessa ympäristössä. Sitä ei kannata tehdä vain siksi, että ne ovat ärsyttäviä, vaan myös siksi, että ne voivat vahingoittaa jonkun uraa. Tässä on kuusi sanaa, joiden sanomista naiselle töissä kannattaa harkita.
Nämä sanat kannattaa jättää käyttämättä, kun puhuu naisille työpaikoilla
1. Määräilevä
Ominaisuuksia, kuten itsevarma, vahva ja päättäväinen, pidetään miesjohtajien kohdalla positiivisina ominaisuuksina. Mutta nämä samat vähän määräilevät tavat tekevät naisesta arvostetun mutta inhottavan. Toisaalta naisten odotetaan olevan hoivaavia ja muista välittäviä tyyppejä, mutta johtotehtävissä nämä ominaisuudet tekevät naisesta kyllä pidetyn, mutta epäpätevältä tuntuvan.
2. Kultaseni
Jos naista kutsuu töissä jollakin hellyttelevällä tavalla, se kuulostaa vähän holhoavalta. Sellainen vaikuttaa siltä kuin nainen olisi joku söpö lemmikki, jota on ihana katselle. Esimerkiksi sana ”kultaseni” kuuluu jonnekin muualle kuin työelämän sanastoon.
3. Hymyile
Hymyilemisessä ei ole sinällään mitään väärää. Mutta jos naista pyytää erikseen hymyilemään töissä, voi naisesta tuntua siltä, että hän on jotain velkaa hymyn pyytäjälle.
4. Tyttö
Jos naista tytöttelee töissä, tuntuu se naisesta siltä, että hän on työssään epäpäteviä. Se heikentää hänen uskottavuuttaan.
5. Aggressiivinen
Naisten kutsumista työpaikalla aggressiivisiksi, antaa sellaisen kuvan, että naisten pitäisi olla jotenkin hellempiä työssään kuin esimerkiksi miesten. Tuo sana kuulostaa myös negatiiviselta, joten sitä ei kannata käyttää.
6. Herkkä
Naisen kutsumista työpaikalla herkäksi viittaa siihen, että nainen on liian tunteikas. Se ei varmasti auta häntä siinä, että hän haluaisi olla työssään uskottava ja näyttää että hänellä on hyvä harkinta- ja päätöksentekokyky.
Lähde: The Ladders
LUE MYÖS:
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun