Tutun joululeffan katsominen on nyt erittäin hyvä idea – lue miksi
Tällä hetkellä kannattaa katsoa tuttuja ohjelmia uusien ohjelmien sijaan. Tämä liittyy sekä omaan hyvinvointiin että koronavirukseen.
Tähän löytyy tieteellinen syy, josta kerrotaan The List -sivustolla. Kun katsot jotain ohjelmaa, jonka olet jo nähnyt aiemmin ja josta pidit kovasti, tuntuu se esimerkiksi samanlaiselta kuin palaisit syömään lempiravintolaasi. Kun toistat muistoja, jotka ovat sinua miellyttäneet, se myös rentouttaa.
Tutkimuksen mukaan vanhoja suosikkiohjelmia katsomalla saadaan monia psykologisia hyötyjä. Tällä hetkellä moni kaipaa ystäviensä ja läheistensä seuraa, joka johtuu koronapandemiasta, joka estää meitä näkemästä heitä. Tätä ikävää tunnetta voi yrittää lieventää sillä, että katsoo ohjelmia, jotka antavat hyvän mielen. Mikä sen varmempi tapa, kuin katsoa niitä ohjelmia, jonka tietää jo etukäteen tuovan hyvän mielen.
Jos katsot jotain itselle uutta ohjelmaa, et tiedä etukäteen, että tuntuuko sen katsominen hyvältä vai tekeekö se sinut ahdistuneeksi tai saa huonolle päälle. Tutkijat ehdottavatkin, että mene sohvalle ja laita pyörimään jokin lempiohjelmasi. Nyt voisi olla hyvä hetki katsoa esimerkiksi jotain tuttua mukavan joulumielen tuovaa elokuvaa.
Lähde: The List
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää