Tutkimus väittää: Lapset perivät älykkyyden äideiltään
Jos olet erittäin fiksu, voi osa kunniasta kuulua äidillesi.
”Sain äidiltä hymyn, silmät ja temperamentin”, voi joku kuvailla itseään, kun taas toinen sanoo saaneensa äidiltään leveät hartiansa ja nenänsä. Jatkossa äidiltä perittyihin asioihin voi lisätä myös älykkyyden – näin ainakin väittää Psychology Spotissa esitelty tutkimus, kertoo Good Housekeeping. Tutkimuksen mukaan ihmisillä on geenejä, jotka toimivat eri tavoin riippuen siitä, ovatko ne peräisin äidin vaiko isän puolelta. Kun on kyse älykkyyteen liittyvistä geeneistä, ovat ne periytyneet äidiltä. Good Housekeepingin mukaan ihmiset ovat uskoneet älykkyyden olevan peräisin kummaltakin vanhemmalta, mutta näin ei kuitenkaan ole. Älykkyysgeenit ovat X-kromosomissa, joita naisilla on kaksi, mikä Good Housekeepingin mukaan tarkoittaa sitä, että lapsilla on kaksinkertainen todennäköisyys periä älykkyys äidiltä. Vaikka isältä periytyisi älykkyygeenejä, on mahdollista, etteivät ne vaikuta, koska ne toimivat vain, jos ne tulevat äidiltä. ”Jos sama geeni peritään isältä, se poistetaan käytöstä. Toiset geenit toimivat päinvastoin ja aktivoituvat vain, jos ne ovat peräisin isältä”, Psychology Spotissa on todetaan Good Housekeepingin mukaan. Jos kaipaat lisää todisteita aiheesta, on äiteihin liittyen tehty tutkimus vuonna 1994, jolloin Yhdysvaltojen Medical Research Council Social and Public Health Sciences Unit haastatteli yli 12 000 14-22-vuotiasta nuorta. Good Housekeepingin mukaan kysymykset keskittyivät lasten älykkyysosamäärään, rotuun, koulutukseen ja sosioekonomiseen asemaan – ja paras ennustin älykkyydelle oli lasten äitien älykkyysosamäärä. Voit lukea aiheesta lisää täällä. Lähde: Good HousekeepingLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?