Tutkimus selvittää: Tämän takia syöt enemmän humalassa
Kuva: Fotolia
Tutkijat ovat selittäneet, miksi baarireissun jälkeen kotiin suunnataan ruokapaikan kautta.
Monilla tekee illan bilettämisen jälkeen mieli hakea ruokaa kotimatkalla. Aiempi tutkimus onkin osoittanut, että alkoholi voi lisätä ruokahalua ja saa haluamaan syödä paljon kaloreita sisältävää ruokaa. Tuoreempi Health Psychology -journalissa julkaistu tutkimus tarjoaa toisenlaisen selityksen tälle tavalle: alkoholi voi olla kytköksissä lisääntyneeseen kaloreiden saamiseen sen takia, että heikentynyt itsekontrolli saa toimimaan impulsiivisesti. Tutkijat testasivat teoriaansa 60 naisopiskelijan avulla. Naisia pyydettiin ensin täyttämään kysely ruokahimoihin liittyen ja sitten he joivat joko vodkajuoman tai plasebojuoman, jonka lasiin oli suihkutettu vodkaa, jotta se haisisi ja maistuisi alkoholilta. Naisia pyydettiin tämän jälkeen täyttämään toinen ruokahimoihin liittyvä kysely sekä tekemään haastava väritesti, joka vaati paljon itsekontrollia. Sitten naiset saivat suklaahippukeksejä ja heille kerrottiin, että saavat syödä niin paljon kuin haluavat 15 minuutin aikana. Tutkimuksessa ilmeni, että alkolijuoman nauttineet naiset pärjäsivät huonommin väritestissä verrattuna plaseboryhmään sekä söivät myös enemmän keksejä saaden enemmän kaloreita. Mitä huonommin naiset pärjäsivät väritehtävässä, sitä enemmän keksejä he söivät, mikä tutkimuksen pääkirjoittaja Paul Christiansenin mukaan demonstroi yhteyttä estävän kontrollin (kyky kontrolloida ajatuksia ja käytöstä) ja alkolin aiheuttaman epäterveellisen syömisen välillä. Tutkimuksessa selvisi myös, ettei alkoholi vaikuttanut naisten itsensä kertomaan nälkään tai haluun syödä keksejä (tätä määriteltiin kahdella ruokahimoon liittyvällä kyselyllä), vaikka aiempi tutkimus on kertonut alkoholin voivan stimuloida ruokahalua. Tutkimuksen mukaan syömistään rajoittaneisiin (esimerkiksi painonsa takia) naisiin alkoholi ei kuitenkaan vaikuttanut sen suhteen, kuinka monta keksiä he söivät, vaikka naiset kokivat samanlaisen heikkenemisen estävässä kontrollissa. Christiansenin mukaan se voi johtua siitä, että syömistään rajoittavilla on kokemusta kaloreiden määrän kontrolloinnissa, mikä mahdollistaa houkutusten vastustamisen automaattisesti. ”Löydökset korostavat alkoholin nauttimisen roolia vaikuttavana tekijänä painonnousuun”, tutkijat totesivat, mutta lisäsivät, että lisää tutkimuksia aiheesta tarvitaan. Lähde: ShapeLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että raha uhkaa parisuhdetta – yksikin riittää huoleen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Äidiksi tuleminen toi mukanaan tunteen, josta puhutaan valitettavan vähän
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Selvitä, onko suhteessanne kyse tosirakkaudesta – nämä 12 asiaa kertovat vastauksen
- Alushousuilla on yllättävän lyhyt käyttöikä – nyt on hyvä hetki tarkistaa omat
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Pelkkä liikunta ei kumoa istumisen haittoja – tässä kriittinen raja, joka lisää kuolemanriskiä
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Kannattaako lemmikkiä päästää viereen nukkumaan? Yksi seikka ratkaisee yllättävän paljon