Tutkimus: Naisista tulee älykkäämpiä miehiä nopeammin

Ihmisistä on ylipäänsä tullut älykkäämpiä vuosien aikana.
Tutkimuksen mukaan naiset saavuttavat miehiä älykkyyden tietyissä osissa ja menevät ohi toisissa osissa. Live Sciencen mukaan naisilla on keskimäärin miehiä parempi tapahtumamuisti ja miesten ylivoimaisuus matemaattisen osaamisen suhteen on kaventunut jonkin verran.
Ihmisistä on ylipäänsä tullut ajan myötä älykkäämpiä. Live Sciencen mukaan kognitiivinen harppaus eteenpäin johtuu suurelta osin paremmasta terveydestä, koulutuksesta ja elinolosuhteista.
”Kun elinolosuhteet parantuvat ajan myötä, niin parantuvat myös kognitiiviset kyvyt sekä miesten että naisten kohdalla, ja se on osoitettu myös aiemmin”, tutkimuksen toinen kirjoittaja Agneta Herlitz kommentoi.
”Me osoitimme kuitenkin, että naisten kognitiiviset kyvyt kasvavat enemmän kuin miesten”, hän jatkoi.
Tutkijat perehtyivät suuresta kyselystä vuosina 2006-2007 saatuihin tietoihin, joita antoivat 31 000 miestä ja naista 13 Euroopan maasta. Osallistujat olivat syntyneet vuosien 1923 ja 1957 välillä.
Osana tutkimusta tutkijat testasivat vanhempien aikuisten tapahtumamuistia pyytämällä painamaan muistiinsa listan 10 sanasta. Osallistujien piti myös nimetä mahdollisimman monta eri eläintä kuin he pystyivät minuutin aikana, millä testattiin luokkien muodostamisen sujuvuutta ja tämän lisäksi heidän laskutaitonsa laitettiin testiin.
Tutkijat vertasivat vanhempia ja nuorempia ryhmiä osoittaakseen, miten kognitio on muuttunut ajan kuluessa. Nuoremmat pärjäsivät Live Sciencen mukaan vanhempia paremmin.
Tutkijoiden mukaan myös Euroopan pohjoisemmissa maissa asuvat pärjäsivät Etelä- ja Keski-Eurooppaa paremmin. Pohjois-Euroopan naiset päihittivät miehet muistitehtävässä, kun taas Keski- ja Etelä-Euroopan kohdalla vain nuoremmat naiset pystyivät samaan.
Live Sciencen mukaan miehet päihittivät naiset kaikilla alueilla matemaattisissa tehtävissä, mutta ajan myötä ero kutistui. Ero sukupuolten välillä matemaattisten tehtävien suhteen oli suurempi Keski- ja Etelä-Euroopassa.
Pohjois-Euroopassa miehet ja naiset pärjäsivät yhtä hyvin luokkien muodostamisen sujuvuudessa ja naiset saavuttivat siinä miehiä Keski-Euroopassa.
Vaikka kummankin sukupuolen osalta edistystä tapahtui vuosien saatossa, naisten kohdalla sitä tapahtui dramaattisemmin. Edistykset sopivat yhteen parempien elinolojen kanssa, joita mitattiin muun muassa bruttokansantuotteella, syntyvyydellä, kuolleisuudella ja koulutusmahdollisuuksilla.
Live Sciencen mukaan koska naisten parempien suoritusten käytyä yksiin isomman yhteiskunnallisen kehityksen kanssa eri alueilla ja ikäluokissa, tulokset osoittavat, että parantuneet elinolosuhteet ovat olleet eduksi enemmän naisille kuin miehille.
Tutkijat eivät ole kuitenkaan varmoja, jatkuuko kehitys tulevaisuudessa, koska naiset voivat vain ottaa miehiä kiinni aloitettuaan miesten jäljestä.
Lähde: Live Science
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!