Tutkimus: Näin kauan kestää toipua parisuhteen päättymisestä

Tutkimus selvitti keskimääräisen ajan, joka menee siihen, että eron näkee positiivisessa valossa.
Journal of Positive Psychology -julkaisussa ilmestyi tutkimus, jonka mukaan eron alkaa nähdä positiivisessa valossa kolme kuukautta eron jälkeen. Tutkimusta varten tutkijat tekivät kyselyn 155 nuorelle aikuiselle, jotka olivat vasta eronneet – keskimäärin 11 viikkoa ennen kyselyyn vastaamista.
Vastaajista 71 prosenttia oli samaa mieltä positiivisten lauseiden kanssa, kuten ”Olen oppinut paljon itsestäni”, ”Olen kasvanut ihmisenä” ja ”Olen enemmän tavoitteellinen”.
Eropäätöksen tehnyt on myös tutkimuksen mukaan samassa veneessä jätetyn kanssa toipumisen suhteen. Tutkimuksen mukaan kyseinen positiivinen tapa katsoa asioita kehittyi huolimatta siitä, oliko osallistuja jätetty vai ollut se, joka päätti erota.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että kolme kuukautta oli tutkimuksen mukaan keskimääräinen aika, mikä erosta toipumiseen menee. Osa voi toipua aiemmin, osalla voi kestää yli kolme kuukauttakin, koska jokainen toipuu eri tavalla.
Lähde: Self
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?