Tutkimus: Keisarinleikkauksella syntyneillä lapsilla suurempi riski sairastua eri sairauksiin myöhemmällä iällä
Kuva: Fotolia
Tutkijat toivovat synnytystapoihin liittyvien riskien olevan odottavien äitien tiedossa.
Uuden tutkimuksen mukaan keisarinleikkauksella syntyneillä vauvoilla on suuremmat riskit sairastua kroonisiin sairauksiin myöhemmin elämänsä aikana. Tutkimus julkaistiin vasta British Medical Journalissa. Pekingin yliopiston ja New Yorkin yliopiston tutkijat analysoivat keisarinleikkauksesta tehtyjä tutkimuksia. Näistä 20 tutkimusta löysi yhteyden tyypin I diabetekseen, 23 tutkimusta osoitti kytköksen astmaan ja yhdeksän löysi yhteyden keisarinleikkauksen ja liikalihavuuden väliltä. Good Housekeepingin mukaan monissa tutkimuksissa ei kuitenkaan ollut tarpeeksi tietoa yhdistämään lisääntynyt riski perinnöllisyyteen: ylipainoisella äidillä kun voi olla todennäköisemmin ylipainoinen lapsi, oli lapsi syntynyt sitten alateitse tai keisarinleikkauksella. On epäselvää, mikä aiheuttaa kytköksen, mutta tutkijat ovat sanoneet sen voivan liittyä vatsan bakteereihin, joka vaikuttaa immuunijärjestelmään sekä siihen, miten käsittelet ruokaa. Alateitse syntyneet vauvat altistuvat äidin emättimen ja ulosteen bakteereille, kun taas keisarinleikkauksella syntyneet vauvat eivät altistu niille. Good Housekeepingin mukaan tutkijat toivovat riskien olevan odottavien äitien tiedossa, vaikka aina päätös synnytystavasta ei olekaan omaan tahtoon perustuva. Myös alateitse tapahtuvissa synnytyksissä on omat riskinsä, mutta keisarinleikkausten riskeistä on julkaistu vähemmän. ”On selvää, että keisarinleikkauksella syntyneille lapsilla voi olla heikompi terveys, mutta lisää tutkimuksia tarvitaan, jotta voidaan selvittää, aiheuttaako keisarinleikkaus sairaudet vai vaikuttavatko muut tekijät”, tutkimuksessa mukana ollut tohtori Jan Blustein kommentoi. Lähde: Good HousekeepingLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa