Tutkimus: Hymyilykin on tarttuvaa
Kasvojen ilmeet voivat ”tarttua” ihmisestä toiseen sekunnin murto-osissa.
Haukottelevan ihmisen nähdessään usein haukotus tarttuu, mutta samaa tapahtuu myös ilmeiden kohdalla. Tutkimuksen mukaan hymyt ja paheksuntaan liittyvä otsan rypistys ovat myös tarttuvia ja ne voivat Newserin mukaan siirtyä ihmisestä toiseen sekunnin murto-osassa. Tutkijat totesivat, että ihmisten nähdessä toisen henkilön kasvoilla ilmeen, aktivoi se sensorimotorisen simulaation, jossa automaattisesti toisen ilmettä matkitaan, mikä auttaa ymmärtämään ja reagoimaan toisen ihmisen tunteeseen. Tämä reaktio tapahtuu tutkijoiden mukaan muutaman sadan millisekunnin aikana ja täysin tiedostamatta. Newserin mukaan kasvojen lihakset eivät aina liikuu, mutta aivoissa silti aktivoituu asiaankuuluvat osat. Newserin mukaan lihasreaktio auttaa aivoja pääsemään käsittelemään muistoja samankaltaisista emotionaalisista tiloista. Kaukaisessa menneisyydessä ihmisten kyky lukea tuntemattomien ilmeitä salamannopeasti saattoi pelastaa hengenkin. ”Se on kuin äärimmäinen tapa laittaa itsensä toisen kenkiin”, tutkimusta johtanut Adrienne Wood Wisconsinin yliopistosta sanoi. ”Laitat itsesi toisen ilmeeseen”, hän jatkoi. Tutkijoiden mukaan parempi ymmärrys siitä, miten ihmiset voivat pätellä monimutkaisia mielentiloja pienestäkin ilmeestä, voi auttaa kehittämään uusia hoitomuotoja heille, joilla on sosiaalisia häiriöitä. Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä. Lähde: NewserLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon