Tutkijoilla uusi teoria: Tämän takia naisen orgasmi on olemassa

Naisen orgasmille on löydetty uudessa tutkimuksessa mahdollinen selitys.
Toisin kuin miehen orgasmilla, ei naisen orgasmilla ole virkaa lisääntymisessä; nainen voi hedelmöittyä ilman orgasmia, mutta miesten kohdalla orgasmi tapahtuu yleensä ejakulaation yhteydessä, mitä tarvitaan lisääntymiseksi.
Uuden tutkimuksen mukaan naisen orgasmilla on kuitenkin ennen saattanut olla merkitystä lisääntymisen kannalta. Tutkijat ovat pitkään koettaneet selvittää naisen orgasmin taustaa ja nyt tutkijat ovat esitelleet uuden teorian sille, miksi naisen orgasmi on olemassa.
Glamourin mukaan joillakin nisäkkäillä, kuten kissoilla ja jäniksillä, munasolu irtoaa parittelun myötä sen sijaan, että se tapahtuisi joka kuukausi – kuin naisilla. Vaikka on vaikea sanoa, saavatko eläimet tämän tapahtuessa orgasmin, ne kuitenkin tuottavat osan samoja hormoneja parittelun laukaiseman ovulaation yhteydessä kuin ihmiset orgasmin aikana.
JEZ-Molecular and Developmental Evolution -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen kirjoittajat ovat päätelleet, että ihmisten varhaisilla esi-isillä munasolut irtosivat samalla tavalla kuin eläimillä: orgasmi aiheutti ovulaation. Ihmisten kehittyessä ovulaatiosta on tullut kuukausittaista, mutta osa tästä ovulaatioreaktiosta on jäänyt.
Glamourin mukaan niillä lajiella, joilla ovulaatio tapahtuu parittelun yhteydessä stimulaation ansiosta, on klitoris syvemmällä vaginassa, minkä johdosta orgasmi onnistuu niiltä niin hyvin.
Naisen orgasmin alkuperästä on olemassa myös muita teorioita ja osa on Glamourin mukaan paljon yksinkertaisempia. Yksi selitys on se, että se vain tuntuu hyvältä ja kun lasten tekeminen tuntuu hyvältä, niitä tehdään enemmän.
Toinen teoria on, että se on ”oheistuote” miehen orgasmista, koska miesten ja naisten sukuelimet ovat kehittyneet samankaltaisesta rakenteesta kohdussa. On myös teoria, jonka mukaan orgasmin saaminen lisää mahdollisuutta tulla raskaaksi, sillä supistelut voivat auttaa siittiöitä liikkumaan kohti kohtua, mutta tästä on monenkirjavia todisteita.
Voit lukea lisää tuoreesta tutkimuksesta täältä.
Lähde: Glamour
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä